"Siitä on pitkä aika kuin tulit ilossa, ja kuitenkin kulutat aikaa tullaksesi tänne tunturin yli."
"Tuolla alhaalla on niin kurja elämä… Siellä väsyy."
"Ei ole kumma että väsyy, kun pitää olla muassa kaikellaisissa seuroissa," tuumaili nainen suutuksissaan.
"Voisi melkein vannoa sen päälle, että siinä on jokin tenhovoima," väitti mies. "Toisena hetkenä inhoittaa toisena tekee mieli —."
"Minä sanon sinulle yhden asian," keskeytti häntä nainen lyhyesti, "sinussa on ikäänkuin kaksi ihmistä. Toinen on nuorukainen, jota hurjapäisyys vaivaa, toinen on raajarikko-raukka, joka rauhaa ja lepoa halajaa. Sinun täytyn eroittaa ne. — Ihminen ei voi olla nuori ja vanha yht'-aikaa, lörppömäisyys ja totisuus eivät milloinkaan vedä yhtä."
"Niin, sinä kyllä kaikki asiat tiedät, sinä! — Toisen raukan täytyy kuin täytyykin kärsiä typeryyttä," huokaili Olli-poika hiukan rauhoitettuna.
"Kaikkien täytyy kärsiä typeryyttä," lausui Kari painavasti. "Mutta Herra Jumala on sanonut: Älä anna pahan sinua voittaa, vaan voita sinä paha hyvällä."
"Minä olen kai jo käynyt liian vanhaksi pahuudessa," sanoi mies nöyrästi — mutta, se ei sydämen syvyydestä tullut.
"On ainoastaan yksi, joka on liian vanha pahuudessa, ja se on itse perkele!"
"Älä ota niin kovasti kiinni, Kari!"