"Niin, suokoon Jumala että niin olisi!" huokasi nainen ja pyyhki silmiänsä. "Mutta sinussa on kaksi tahtoa, se on onnettomuus. Vähät hyödyttää että valjastat kaksi hevosta auran eteen, kun toinen pyrkii sinne toinen tänne."
"Minä olen nyt sanonut sen, ja tällä kertaa pysyn sanoissani," vakuutti mies rohkeammin ja nousi lähteäksensä.
"Menetkö mökille?" kysyi Kari.
"En, minä menen alas kedolle jälleen."
"Jos tapaat Thoren Stenistä, niin vältä hänen seuraansa, se on tunnoton poika," sanoi nainen ja nousi äkisti.
"Hän tulla karkasi alas tunturia, kun minä istuin lepäämässä hiukan, ja potkasi lipastani niin että se vieri rinnettä alas. Minä luulin että hän oli hupsu," sanoi Olli.
"Hän on suurisuinen veijari, joka kerskailee ja kopeilee ikäänkuin ei kukaan voisi sellaiseen vastata."
"Mutta se on poikaa, se, joka rohkenee puukonkärkeä vastaan mennä!" huudahti Olli ja hurja ilo leimahti hänen kasvoissansa.
"Kyllä, hän alkaa siitä, mistä sinä neljäkymmentä vuotta sitten aloitit," sanoi Kari kuivasti. "Sinä kenties et tiedä mitä tässä talossa on tapahtunut? Mutta mitenkä sinä sen tietäisit… Sinä tiedät että Sigrid, talon tytär, jo vuosi sitten luvattiin Thorelle… Vähän aikaa kaikki kävi hyvin, mutta sitten asiat muuttuivat. Thore on ruvennut hevoiskauppiaaksi, ja sitä ei tyttö eivätkä tämän vanhemmat hyväksy, sillä se ei ole tarpeen, Bergslien kyllä elättää miehensä!… Nyt on Sigrid monta kertaa tahtonut purkaa kihlauksen, mutta tänään siitä tuli täyttä totta; silloin Thore oli ylhäällä sääterintuvalla tytön kanssa ja kiusasi ja houkutteli häntä kuin paha henki. Mutta kun tyttö pysyi lujana päätöksessään, työnsi Thore häntä vihoissansa niin, että hän kaatui ja pyörtyi, ja jollen minä olisi ollut tuvan ovessa ja nähnyt miten hänen kävi, en tiedä mitä loppu siitä olisi tullut."
"Entäs sitten, hoida häntä!" huudahti Olli-poika äkäisesti.