"Kari!" huudahti hän äkisti ja kääntyi häneen. Hän olisi tahtonut sanoa enempää, mutta raskas hengittäminen teki sen mahdottomaksi. Eikä sitä tarvittukaan, Kari ymmärsi häntä kuitenkin.
"Ei, ystäväni, se on kuolema," kuiskasi Kari lempeästi.
Silloin Olli katsoi häneen vakavasti, sitten sulki hän silmänsä ja hänen kasvonsa osoittivat kovaa tuskaa, se oli kiertokasvi joka katkesi! — Ja nyt Kari nousi vuoteen ääreltä ja hoiperteli kirstun luo, jonka kanteen oli maalattu kukkia. Tästä hän otti vanhan ompelutyönsä esille, — sen, joka monen vuoden kuluessa oli ollut hänen pyhä-ilonsa! — Virsikirja otettiin esille vanhasta kankaasta ja neula ja rihmaa löydettiin pienestä rasiasta. Nämä kapineet kädessään hän jälleen hiipi vuoteen luo ja istui sairasta vaalimaan.
Syvä hiljaisuus vallitsi vanhassa mökissä; ei mikään kello ilmoittanut ajan kulkua, ei hiiskauskaan ilmoittanut elämän voittoa. Ja Kari neuloi. Tutiseva käsi veti rihmaa suurella kiireellä, ja punaiset risti-pisteet liittyivät epätasaisesti yhteen, — mutta hänestä se ei silta näyttänyt. Hänen silmänsä seurasivat neulaa varsin tyytyväisesti, ainoastaan yhden kerran piti hän ompeletta päivää vasten tarkemmin sitä katsellaksensa, ja silloin kaikki oli hyvää. Oli jäähdyttävän kylmä hänen ympärillään, vaan hän ei sitä huomannut; hän ei ensinkään ajatellut itseänsä, ja kuolevaisellehan oli kyllin lämmin!
Silloin Olli äkisti aukaisi silmänsä selkomen selälleen ja loi kysyväisen katseen häneen. Näytti siltä kuin sairas olisi jotain miettinyt. Kari nyykäytti lempeästi hänelle päätä.
"Sinä näytät niin iloiselta, Kari," kuiskasi Olli.
"Mahtanen toki näyttää," vastasi Kari vilkkaasti, "kun saan työn valmiiksi, jota olen neljäkymmentä vuotta tehnyt, niin tottahan kannattaa näyttää iloiselta."
Ja Olli loi levottomalla arkamaisuudella katseensa ompeleesen.
"Se on sulhaispaitasi, näetkös?" Ja hän levitti sen vuoteelle sairaan eteen. "Siinä puuttuu ainoastaan nimi, sitten se on valmis. Mutta sinun pitää saada se päällesi Jumalan edessä, sentähden olen kiirehtinyt, ja tässä näet nimen. — Tässä näetkös on O, se on Olli, ja tässä on G, se tarkoittaa Gravsejdet — Gravsejdetin Olli! Se vasta on nimi, se!"
Mutta samassa sairas heittäysi takaisin vuoteelle ja voivotti surkeasti. Hurjasti säkenöivät hänen silmänsä ja hän työnsi käsivarsiaan ilmaan ikäänkuin puolustaaksensa itseään vihollista vastaan.