"Mistä sinä olet kotoisin?" kysyi mies ja katsoi vielä kerta Niiloon.
"Oh — minulla ei ole juuri mitään kotia," vastasi tämä.
"Mitä sinä sitte olet?" kysyi mies edelleen.
"Minä olen sitä kuin näette minun olevan," oli vastaus.
"Se voi olla monenlaista!" nauroi mies. "Palveletko?"
"Ei, niin hyvin ei ole asiat," huokasi Niilo ja loi silmänsä maahan.
"Jos mielesi tekee ruveta päiväläiseksi heinänteko-ajaksi, niin voit tulla minun luokseni," sanoi mies ystävällisesti. "Taloni nimi on Bedseth, se on tuolla puolella, ja minun nimeni on Knut Bedseth; — jos käyt joutuisasti, niin saavut sinne illaksi, ja tervetullut sinä olet."
"En tiedä," sanoi nuorukainen karttavasti; sillä hänen tosin teki mieli mennä, mutta hänen sydämmensä oli levoton, ja se teki häntä epävakaiseksi. Se hymyily, joka joka silmänräpäys loisti häntä vastaan, houkutteli häntä kovin — — mihin se vie?
"Tee tahtosi," sanoi Knut ja läiskäytti piiskalla hevosta, niin että se lähti juoksemaan voimiensa takaa.
Mutta kuta lyhempi aika, sitä varmempi päätös. Nuorukainen arvosteli vielä kerta tarjousta, epäilys hävisi, ja hän huusi minkä jaksoi ajavien jälkeen: "Minä tulen!"