Hänen Majesteettinsa on jo ennen suvainnut ilmoittaa Teille, että hänen tarkoituksensa oli suoda säädyille täysi keskusteluvapaus. Tämä määräys ei tosin estä antamasta neuvoja, johon Teillä olisi ollut tilaisuutta, jos säädyt olisivat sellaisia pyytäneet Teiltä; mutta minä en usko, että heitä tulee häiritä mahtavuuden ja vartioimisen vaikutuksella, ei myöskään ole keisarin katsantokannan mukaista olla heitä johtavinaan. Te tiedätte, kenraalini, että säätyvapaus ja vallankin kehittymässä oleva vapaus on varsin epäluuloinen ja vaatii huolta sekä hellää hoitoa. Joskus pelottaa mahtavuuden varjokin, ja tuon epäluulon herättäminen ei varmaankaan ole soveliasta näinä aikoina, jolloin vaan luottamuksen vahvistaminen ja lujittaminen on kysymyksessä. Teidän tavallinen älykkyytenne varmaan huomaa nämä totuudet, ja H.M. on täysin vakuutettu, että Teidän luonteenne omainen arvostelukyky on ne täydellisesti käsittävä ja niitä noudattava.
Tämä lausunto on merkillisimpiä niistä, joissa Speranskin huolenpito Suomen tulevaisuudesta on ilmestynyt. Hänen mielestään Porvoon valtiopäivät eivät olleet ainoastaan keino selviytyä satunnaisista vaikeuksista, vaan pikemmin hento taimi, josta eduskuntalaitos hellällä hoidolla oli kasvava voimakkaaksi puuksi ja Suomen turvaksi sen uudessa asemassa. Hänen sanainsa vaikutus oli suurempi kuin kenties hän itse oli aavistanut, siitä päättäen, että Sprengtporten pian sen jälkeen erosi kenraalikuvernöörin toimesta.
Kun keisari valtiopäiviä päätettäessä jälleen saapui Porvooseen, oli hänen seurassaan nytkin Speranski, joka laati sen ranskankielisen puheen, jolla keisari 7 (19) p. heinäkuuta päästi säädyt kotia. Samalla kuin Speranski kirjoitti tämän Suomen vastaisen kehityksen tärkeän ohjelman, tarkasti hän yllämainitun komissioonin tekemää hallituskonseljin ehdotusta, minkä säädyt hyväksyivät valtiopäiväin viime hetkellä. Hänen toiminnastaan näinä päivinä kirjoittaa paroni von Korff: "Porvoossa, missä keisari viipyi sangen kauan, oli hänen valtiosihteerinsä alati hänen sivullaan. Vähäisessä asunnossa, mikä Aleksanterilla oli, istui Speranski paperiensa ääressä päivät pääksytysten kabinetin eteisessä huoneessa. Erittäinkin otti hän osaa neuvotteluihin Suomen konseljin perustamisesta ja laati sen ohjesäännön lopullisen sanamuodon. Tämän ohjesäännön ehdotus, jonka paikalliset viranomaiset olivat laatineet ranskaksi, valmistui vasta samana päivänä, jolloin se oli esitettävä kaikkein korkeimmasti allekirjoitettavaksi, ja vielä nykyisin oli elossa omin silmin nähneitä todistajia, jotka ihmetellen kertoivat kuinka Speranski keisarillisessa vastaanotossa, keskellä odottavain henkilöitten hälinää ja puhelua, oikaisi ehdotusta ja vielä käänsi sen venäjäksi samallaisena, jommoisena se sittemmin vahvistettiin ja vieläkin on olemassa". — Huomattava on myös kirje Speranskilta Sprengtportenin jälkeiselle Suomen kenraalikuvernöörinä, kenraali Barclay de Tollylle kesäkuun 27 (heinäkuun 9) piitä 1809, jossa hän puhuu valtiopäiväin töistä ja niitten tapahtuvasta päättämisestä sanoin, jotka nekin todistavat keisarin ja hänen neuvonantajansa ylevää ajatuskantaa Suomen asiassa. "Sitten kuin H.M.", kuuluvat tässä hänen sanansa, "aseittensa menestyksen kautta on yhdistänyt Suomen Venäjään, on hän katsonut tarpeelliseksi täydentää sodan antamia oikeuksia niillä, joita hänen uusien alamaistensa rakkaus ja uskollisuus yksin voivat kyllin turvakkaasti hänelle tarjota. Mikään ei saattanut paremmin osottaa tätä hänen jaloa tarkoitustaan kuin valtiopäiväin koollekutsuminen maan lakien mukaan". Sillä varovaisuudella, joka oli hänelle omituinen — niin suuresti kuin hän harrastikin Suomen parasta — huomauttaa hän sen ohessa "oleellisena muistutuksena", että valtiopäiviltä ei oltu pyydetty päätöksiä, vaan ainoastaan neuvoja, siten viitaten säätyjen vallan rajoitukseen.
Millaiseksi Speranski lähemmin oli ajatellut Suomen tulevaisuutta ja erittäinkin suhdetta keisarikuntaan, se ei täysin selvästi tule esiin hänen lausunnoistaan. Hänen kantansa siinä oli luultavasti jotenkin sama kuin sen aikuisten kotimaisten valtiomiestemme. Kaikki oli vielä nuorta ja kypsymätöntä. Alkavan kehityksen puristaminen määritettyihin, yksityiskohtaisesti valettuihin muotoihin oli vaarallista. Toivo oli pantava tulevaisuuteen, joka oli kohottava rakennuksen nyt lasketulle lujalle perustukselle. Kenties oli Speranski, joka tiesi, että mielet Venäjällä eivät kaikessa olleet edullisia Suomelle, varovaisempi kuin Suomen valtiomiehet. Että hän venäläisenä isänmaanystävänä toivoi lähentymistä Suomen ja Venäjän asukkaitten kesken monin tavoin vahvistetun ystävällisen yhteyden kautta, käy selväksi monesta asianhaarasta.
Speranskin toivon mukaan saivat Porvoon valtiopäivät oikeuden ehdottaa ne miehet, jotka olisivat hallituskonseljin ensimmäisinä jäseninä, ja hän myös valvoi että ehdotus pantiin täytäntöön. Kun hallituskonselji syksyllä 1809 oli alkanut vaikutuksensa, ei hänen huomionsa enää ollut yhtä pysyvästi kiintyneenä Suomen asioihin kuin ennen.
Asiat alkoivat yhä enemmän käydä säännöllistä kulkuaan, ja juoksevat asiat voitiin ratkaista asianomaisten virastojen lausunnoitten perustuksella. Kenraalikuvernöörin ja prokuraattorin ohjesääntöjä hän käsitteli, mutta ne annettiin vasta 1812, siis hänen erottuaan Suomen valtiosihteerin virastosta. Millainen hänen suhteensa oli 1809 perustettuun "Suomen asiain komissiooniin", johon suurimmaksi osaksi kuului venäläisiä jäseniä, on kysymys, joka yhä vielä kaipaa selvitystä. Näitten rivien kirjoittaja ei myöskään ole tilaisuudessa valaisemaan hänen kantaansa n.s. Vanhan Suomen yhdistämiseen suuriruhtinaskuntaan, mikä asia vuodesta 1809 oli käsittelyn alaisena. Teoksessaan Kustaa Maurits Armfeltista (III osa s. 322) esittää Elof Tegnér muutamia tämän Speranskin jälkeisen lausunnoita, jotka viittaavat siihen, että Suomen asioita ei nyttemmin käsitelty tyydyttävän säntillisesti. Muutamat asiat olivat vielä 1812 ratkaisematta vuodesta 1809 ja "neljä hevoskuormaa" asiakirjoja, jotka olivat olleet "upoksissa" Speranskin luona, ajettiin Armfeltin luo hänen asuntoonsa. Jos asian laita oli niin, riippui se siitä, että Speranskilta, jolla oli monta ja tärkeää tehtävää suoritettavana, ei millään tavoin voinut riittää aikaa Suomen valtiosihteerinviran töihin, jota paitsi se virkamiehistö, joka oli hänen käytettävänään, oli harvalukuinen ja riittämätön. Speranski itse huomasi sen parhaiten, jonka vuoksi hän aikoi, kohta kuin asianhaarat sen sallivat, vetäytyä pois korkeasta asemastaan Suomen hallituksessa.
Mainitsin, että Porvoon valtiopäiväin aikana oli kysymys neuvoston asettamisesta Suomen asioita varten keisarin sivulle, josta K. Mannerheim antoi epäävän lausunnon ja joka sillä hetkellä raukesi. Mutta Speranski ei jättänyt tätä ajatusta mielestään. Hänen mielestään piti lujemman viraston kuin vaan esittäjän ja hänen apulaisensa olla valtaistuimen luona Suomen parhaan valvomista varten ja hän pani asian vireille uudelleen vuonna 1811. Kertomuksessa, jonka hän 11 (23) p. helmikuuta 1811 antoi keisarille virkamiesvaikutuksestaan 1810, esitti hän ehdotuksen uudeksi järjestykseksi Suomen asiain käyttelyä varten Pietarissa. Hänen venäjäksi laatimansa lausunto muutoinkin siinä määrin kuvaa hänen ajatuksiaan Suomesta ja sen tulevaisuudesta, että julkaisen sen tässä kokonaisuudessaan. Se löytyy Korffin teoksessa sekä muutamin kohdin täydellisempänä V. Laguksen teoksessa Muutamia lehtiä Suomen korkeakoulun kanslerikirjasta,[6] ja kuuluu.
IV. Suomen asiat. Suomen tärkeimmät asiat olivat alkuaan:
1) Valtiopäivät. Ne laskivat tämän maan koko olemassa olevan järjestyksen lujan perustuksen. 2) Konseljin perustaminen. 3) Rahakanta. 4) Armeijalaitos. 5) Edellisten vuosien valtiotulojen järjestäminen. 6) 1810 ja 1811 vuosien tulo- ja menoarvio. 7) Kenraalikuvernöörin ja prokuraattorin ohjesääntö.
Paitsi näitä pääasioita sattuu joka päivä joukko juoksevia asioita. (Nuotissa on tähän lisäys: Ne seuraavat tämän maan perussäänöstä. Hallitusvalta, joka tässä maassa on lain rajoittama,[7] oli pakoitettu vahvistamaan itseään yksityiskohtaisilla määräyksillä. Siitä syntyivät seuraavat juoksevat asiat: 1) Melkein kaikkien virkain nimitys. 2) Kirkkoherrain nimitys keisarinpitäjiin ja eläkkeet. 3) Kysymykset avioliitosta ja avioerosta eri säätyluokissa. 4) Rikosasiat.)