Suomi on valtio eikä kuvernementti. Sitä ei siis voi hallita sivumennen eikä juoksevain asiain ohessa.[8] Tähän saakka on kuitenkin koko tämä hallinto sekotettu juoksevain tehtäväin joukkoon ja hoidettu kansliassa, johon kokonaisuudessaan kuuluu kolme virkamiestä ja jossa nämä asiat eivät ole toimien kymmenes osa. Suomen komissiooni tuskin ennättää katsastaa rikosjuttuja ja koota tietoja Vanhan Suomen järjestämiseksi.
Tämän hallinnon asettamista varten lujalle perustukselle on välttämättömän tarpeellista:
1) Valita korkeimman arvoinen virkamies ja valtiosihteerin tai oikeuskanslerin nimellä uskoa hänelle näitten asiain johto. Hänen tulee myös olla yliopistonkansleri. 2) Hänen sivullaan tulee olla komissiooni, johon kuuluu kaksi suomalaista ja kaksi venäläistä jäsentä sekä riittävä kansliahenkilökunta. 3) Tämän valtiosihteerin tulee olla kirjevaihdossa kenraalikuvernöörin ja konseljin kanssa, pitää silmällä asiain yleistä kulkua, esittää ne kaikkein korkeimmin vahvistettaviksi ja ennen kaikkea tuntea henkilöitä, ylläpitää tarpeellista yhteyttä heidän ja hallituksen kesken, osottaa heille hyväntahtoisuutta ja ystävällisyyttä sekä saavuttaa heidän rakkauttaan ei ainoastaan asiain hoidon puolueettomuudella ja rehellisyydellä, vaan myöskin olennon, elintapojen ja vieraanvaraisuuden vissillä ystävällisellä hyväntahtoisuudella.
Speranskin lausunto sisälsi ensimmäisen ohjesäännönluonnoksen laitokselle, joka myöhemmin sai nimen Suomen asiain komitea Pietarissa. Täten vireille pantua ehdotusta käsitteli sittemmin Kustaa Maurits Armfelt, joka laati komitean järjestyksen yksityiskohtaisen suunnitelman, minkä hän oli omakätisesti kirjoittanut ja päivännyt toukokuun 30 p:nä 1811. Hänen ehdotustaan noudatettiin pääasiallisesti komitean lopullisessa, marraskuun 6 p. 1811 annetussa ohjesäännössä, joka tarkotukseltaan on suomalaisempi kuin Speranskin ensimmäinen ehdotus sen määräyksen kautta, että Komitean jäsenet sekä valtiosihteeri ovat valittavat Suomen asukkaista. Ei voi ihmetyttää, että Speranski oli ehdottanut kaksi suomalaista ja kaksi venäläistä jäsentä, kun muistaa että aikaisempaan Suomen komissiooniin oli kuulunut melkein yksinomaisesti venäläisiä, jota paitsi hän itse kuitenkin ensi sijassa oli venäläinen valtiomies ja sellaisena pysyi. Muutoin edisti hän tunnollisesti ja rehellisesti, kuten aina, tärkeän asian menestystä ja oli ilmeisesti tyytyväinen ohjesäännön lopulliseen muodostukseen. Tämä käy selville seuraavasta kirjeestä, jonka sitä kernaammin julkaisen käännöksenä, kuin se lisäksi todistaa hänen harrastustaan Suomen oloja koskevain tilastollisten tietojen hankkimiseksi. Syyskuun 8 (20) p. 1812 hän kirjoittaa K.M. Armfeltille:
Minun on ollut kunnia H.K.M:nsa tietoon saattaa se kirje, jonka minulle kirjoittamalla T. Ylh. on minua kunnioittanut. Se henkilövaali, jonka Suomen konselji oli toimittanut valmistavan komitean muodostamiseksi, ei voinut olla muuta kuin mieluisa H.K. M:llensa, ja se oikeuden tunto, jota Keisari aina on osottanut henkilöitten ansiolle, jotka ovat ehdotetut tähän komiteaan, lisääntyy yhä enemmän heidän osottamansa alttiuden kautta. H. M:nsa on käskenyt minun lausumaan hänen korkean mielihyvänsä siitä, erittäinkin kenraali Aminoffille.
Keisari on hyväksynyt ne syyt, jotka ovat saattaneet Teidän ehdottamaan hra Walleenia tämän komitean jäseneksi.
Samoin H.M. on hyväksynyt ne edut, jotka T. Ylh. ehdottaa hra paroni
Rehbinderille, palvelijain ja olon kustannusten korvaamiseksi.
Kun siten kaikki, mikä koskee tämän komitean henkilökuntaa, on järjestetty on nyt vaan viimeisteltävänä, sen ohjesääntö Teidän ehdottamainne perusteitten mukaan ja antaa sen astua vaikutukseen.
Tätä tarkotusta varten odottaa H.M. ainoastaan Teidän tuloanne Pietariin. Keisari toivoisi sen tapahtuvan muutamaa päivää ennen jäsenten lopullista saapumista ja heidän kokoontumistaan täällä jotta hän Teidän kanssanne voisi sopia kaikista huoneuston vaalia tai ohjesäännön muotoa koskevista toimenpiteistä, niin että komitea näitten herrain saapuessa heti voisi ryhtyä täyteen toimintaan.
Kiitän T. Ylh:ttänne sen aatteen hyväksymisestä, mikä minun on ollut kunnia Suomen tilastoon nähden Teille esittää. Työskentelemistä tällä alalla olen aina pitänyt oleellisena hyvänä työnä Suomelle. Mikään ei voi olla oikeudenmukaisempaa eikä helpompaa kuin antaa hra Radloffille yliopiston kirjastonhoitajan paikka, ja ajaakseni asiaa säännöllisellä tavalla, kirjoitan saman kuriirin mukaan piispa Tengströmille, jotta hän tekisi siitä ehdotuksen yliopiston konsistorille.[9]