Puhe kääntyikin nyt siihen asiaan. Manu Juuppa kuunteli viisaan näköisenä, punniten kuulemiansa, ja Kusti näytti synkkenevän.
"Saarnasi nytkin niin ihanasti Latsaruksesta ja rikkaasta miehestä, jotta…"
Ei tahtonut löytää sanoja, joita tarvitsi. Vasta hetkisen kuluttua voi hän siis jatkaa hartaalla nyrinällä:
"Ei se rikkaita ylistänyt saarnassaan. Kaiken maallisen sanoi tuovan sielulle vahingon ja…"
"Paljonko hän, pappi, sai siitä 'ajallista'… siitä ajallisen tuomitsemisesta?" katkaisi Kusti pistävästi. Syntyi vaitiolo. Sylkäistyänsä jatkoi Kusti synkkänä:
"Hänelläkin, tällä papilla, on tuloja yli kymmenen tuhannen vuodessa, niin se tekee jo yhtä saarnaa kohti tuonne kaksisataa… Niin jotta kannattaa niillä palkoilla 'ajallista' tuomita…"
Äiti ei tiennyt mitä sanoa. Ei hän itse asiaa jaksanut arvostella, mutta pojan ynseys Sanaa kohtaan häntä masensi.
"Työmies saa kahdestasadasta usein koko vuoden rehkiä, ja sitten niille saarnaa jotta: elkää tavaraa kootko… Vaan kantakaa sitä saarnapalkasta papille, joka rikkautta vastaan paukuttamalla teiltä omiksi rikkauksikseen viimeisetkin pennit kiskoo!" lisäsi hän katkerana, pisteliäänä.
Vaiettiin.
"Joo… Se on se niks!" pisti sitten Manu Juuppa merkitsevästi, käväsi sylkemässä sylen ja kompuroi taas istuksimaan ja mietiskelemään.