"Mutta kukapa meistä vanhoista ne tämänmaailman opit ja uskot ymmärtää ja tietää!"
Kusti istui kuin ynseänä sille vanhalle, mutta samalla kuin miettien. Ja Manu Juuppa nojaili kainaloin sauvaansa ja katse lattiaan painuneena mietiksi omia mietteitänsä.
Tupaan tuli nyt Olli. Se istahti, istui piippunysä ikenessä, kumarassa ja synkkänä kuten poikakin. Huolet ne painoivat nyt kuten aina ennenkin.
"Vai mitä sinä, Olli Varis, itse siitä arvelet?" kysyi häneltä Manu
Juuppa, ikäänkuin Olli olisi kuullut äskeisen keskustelun.
"Niin jotta mistä?"
"Ka tässä vaan", yritti Mari painaa koko asian syrjään, mutta keskeytti siihen.
"Että… että niks-naks vaan!" jatkoi Manu omaansa viisaana ja kuin voitonpäällä ollen. Hämärästi selvisi toki mistä oli kysymys, kun hieroja-eukko alkoi huokailla:
"Ynseyttä… ynseyttä se on tää maailma täynnä… Ohhoi… Hohhoi!"
Ja Ollille hän asian selitykseksi lisäsi:
"Kusti tässä vaan sanoi, jotta eivät ne kirkot ja papit muuta kuin keritsevät köyhää… keritsevät ja karitsevat vaan köyhää… Köyhää, köyhää ja kurjaa!"