Eivät ne toki olleet mitään puhuneet. Olivat vain antaneet osotteen ja neuvoneet missäpäin semmoinen katu on. Hän alkoi rauhoittua ja hieman jäähtyä.
"Herran-kiitos että ei toki tiedä!"
* * * * *
Isä oli omalla vaivalloisella tavallansa saanut jo hänelle kerrotuksi äidin sairaudesta, Kustista, Annastakin ja yhdestä ja toisesta muusta, ja sitä mukaa kuin kertomus edistyi, alkoi hän taas hermostua ja kuumeta. Varsinkin äidin sairaus koski, mutta myös Annan köyhä ja raskas kohtalo.
"Voi hyvä-isä senkin äidin päiviä!" huokaili hän hysteerisenä ja oli kuin neuloilla.
"Ja sitte kun meillä on siinä sekin muu paha asia, niin lähdin että jos sinä", yritteli jo isä mennä asiaan, mutta ei vielä jaksanut, kun tuntui niin vaikealta.
"Niin jotta mikä, isä?… Mikä paha asia?" kiihtyi ja hermostui Silja.
"Ka se…"
Ei siitä tahtonut sen parempaa tulla. Ihan se vaivasi ja piinasi jo Siljaa, se hitaus ja pelko, mikä se paha asia nyt oli. Vihdoinkin alkoi se toki selvetä.
"Ne kun siitä mökiltä ajelevat pois", sai jo isä asian käsiinsä, ja vähä-vähältä selvisi nyt koko asia. Olo kävi yhä tukalammaksi.