"Ka…"
"Kun minä kipeänä, niin… Näkihän isä itsekin illalla miten minä huusin!" koki hän hädissään sotkea ja peitellä asiaa.
"Niin eihän sitä miten jaksanut aikoinaan nousta…"
Hän alkoi taas hermostua ja kuumeta ja sekoittua kuten illalla. Kuin kuumeessa työnsi hän ne yöllä ansaitsemansa puolisataa isänsä kouraan ja kehotti häntä menemään, sillä ei hän mistään sen enempää voi saada.
"Ja vaikka sitte myöhemmin tulisitte… Vaikka huomenna… Tai minä lähetän postissa lisää", kiirehti hän jo aivan rukoillen.
Eikä isäkään jaksanut siinä mitään ajatella, ei käsittää. Jonkun lyhyen sanan lausuttuansa alkoi se hiljaa poistua. Silja juoksi huoneeseensa, avasi akkunan ja kurkisti siitä, meneekö se vai mitä tekee.
Mutta kartanolla isä kohtasi talonmiehen, joka oli nähnyt hänen Siljan kanssa puhelevan. Se pysähdytti hänet puhelulla:
"Mistäs se tämä vieras tämän tytön tuntee?… Kun näkyi sen kanssa puhelevan…"
Olli ei tajunnut asiaa.
"Tään huoran… Siljan?" selitti silloin mies lyhyesti, ja kamarin akkunasta äkkiä pakeneva Silja parkasi, kuin olisi häntä puukolla pistetty.