Voi Herra Jumala!
"Tottapa se senvuoksi hän jo silloin sai vian elämäänsä, niin jotta ei ole jaksanut maailmassa lujana seisoa ja pystyssä pysyä", jatkoi hän arveluansa.
Silmissä sumeni taas. Hän mietti ja lisäsi poikansa puolesta:
"Niin jotta ei sitä pitäisi ihmisien häntäkään kivellä heittää, vaikka hän onkin horjahtanut…"
Uusi vaikeneminen. Uusi miete.
"Niin jotta kunpa Luoja vaan hänenkin puolestansa antaisi minulle anteeksi kaiken…"
Ääni väsyi ja raukesi. Vettyneitä silmiänsä kuivaellen huokaili Maija:
"Ohhoi! Voi meitä köyhiä ja meitä avuttomia! Ohhoi!"
Länsitaivaan väreistä alkoi jo irroittua hienoinen iltarusko.
Päivänvalo tiivistäytyi jo hämäräksi.
"Hyvä-isä! Iltako se jo, eikä ikään Ollia!" hätäytyi sairas.
Hengityskin kävi kuin hätäiseksi, ja silmissä kuvastui väsynyt huoli.