"Eikö nyt Herra suo jäähyväisiäkään hänelle!…"
Voimat raukesivat. Sydän löi viime lyöntejänsä. Hän tajusi sen.
"Kuule, Maija!" hätäytyi hän ja katsoi silmiin anovasti kuin avuton:
"Sano nyt sinä toki hänelle, kun tulee, jäähyväiset ja pyydä, jotta antakoon kaikki anteeksi…"
Maija kohenteli häntä hellästi kuin lasta ja puheli kuin lapselle.
"Tottapahan sitte taivaassa vielä tavataan!" jatkoi huolestunut lähtijä.
Voimat loppuivat. Katse hämärtyi. Hetkeksi hän vaipui kuin tajuttomaksi.
Silloin puhkesi iltarusko kauneimmillensa. Se näkyi mökin pienen akkunan läpi niin ihanana, hienona, rauhallisena.
"Maija!" kohottautui sairas hieman kuin olisi havahtunut ja oudostunut ja kysyi:
"Taivasko se noin kauniina ja ihanana?…"