"Sillä" — kehui se — "sillä kun kerran reilu peli ja rento elämä on pojalla, niin sen tietää, että ei se ilman rahaa silloin…"
"Eipä tietenkään!"
Sehän nyt oli varmaa. Viikki lupasi hakea Kustin käsiinsä vaikka maanraosta, nyt kun juuri onkin taas lähdössä maailmalle rahatyön hakuun. Lujasti hän vannoi:
"Vaikka nuorissa lähetän pojan luoksesi, Olli, ja silloin…"
He pysähtyivät, sillä ruumiskirstun kansi oli siinä kolinassa irroittunut, kun ne naulatkin olivat lyhyitä, vanhoja, vanhasta ovesta irti kiskotuita. Täytyi takoa ne uudelleen kiinni.
"Piru!… Kun eivät järkiään lyöneetkin kiinni puutapilla, niin olisi kestänyt!" sadatteli sen johdosta Simo Viikki siinä välillä, mutta jatkoi sitten äskeistä:
"Silloin, Olli, kun Kusti tuo rahat, niin lyö vaan Saukolle pöytään pennit ja… Eee, Olli!"
"Ka mikäpäs siinä silloin!" Ja hän alkoi jo toivoakin ja uskoa.
Innostuen, aivan polviinsa lyöden hihkasi Simo Viikki jo lopuksi:
"Sipsaameri ja hellereijaa, Olli, silloin vaan!…"
* * * * *