Mutta oli jo päästy kärritielle. Arkku-pahanen nostettiin kärriin, ja ikänsä elänyt hevonen alkoi astuksien vetää kuormaa kirkonkylää kohti. Simo Viikkikin jätti jo entisen asian, astua riuskutteli kärritiellä entistä reippaammin ja kehäsi Ollille:
"Niin että Olli…"
Kuolemasta hän tarkoitti puhua ja järkeillä elämästä omalla tavallansa.
"Että mekin vaan purjehdimme maailman merellä, kunnes nostavat meidät ruumiskärriin, ja sitte senkuin hautaan että tupsis vaan ja multaa päälle ja halleluujaa ja… E-hee, Olli-poika vaan!"
"Ka niin!"
Ja hitaasti alkoi köyhä saattue jonottaa tietä pitkin, joka salomaiden halki nousi ja laski harjulta harjulle ja jonka kahden puolen seisoi luja korpi voimakkaana, heittäytyen kuin jättiläismäinen maailmanvuota peitoksi mäkien, harjanteiden ja laaksojen yli.
V
Entiselle kauppiaalle Pekka Hyypälle hän oli velkaantunut jo aikoja sitten, silloin kun lapsijoukko oli syömässä suurimmillansa. Karusta korpimaasta ei silloin jaksanut irroittaa kaikkea sitä, mitä iso pere kulutti, ei vaikkapa olikin eletty ainaista nälkää nähden ja vaatteina ainoastaan repaleita ja risoja.
Ja olihan se sitä velkaa odottanutkin. Vuodesta vuoteen oli sitä lykätty, eikä sen koroistakaan voinut olla suuria puheita silloin kun kerran päävelkakin täytyi niin uneuttaa.
Mutta nyt se oli köyhtynyt itsekin, ukko paha. Vahingot olivat vieneet hyvät osansa. Velkojat ahdistelivat yhä tiukemmin, ja usein oli jo ilkuttukin kylällä että: