Hän huokaili, hieroksi polviansa ja selitteli sitä linjamentti-asiaa pitkään, miltei loppumattomiin, ja Olli Variksen korvissa ja päässä humisi kohta yksi ainoa epäselvä käsite: Linjamentti.
* * * * *
Hänen velkansa oli Hyypältä siirtynyt Pekka Kuikalle ja oli nyt jo ennättänyt joutua kolmansiin käsiin: ryöstömiehet olivat ottaneet velkakirjan takavarikkoon jostain valtion verorästeistä. Oli hän siitä nyt Hyypältä lähdettyänsä kuullutkin jo.
Hänen paluutiensä kulki korkean kangasharjun, niinsanotun Pirunmäen yli. Siinä harjunselällä, aivan tienvieressä, särki Otto Suokas tervaksia, kun hän ohi aikoi. Se oli kuullut hänen menostansa Hyypän luo, oli arvannut asian ja kysyi nyt kuin pysähtymään ja tarinoimaan kehottaen:
"No?… Mitäs se Hyyppä sanoi?"
"Ka… Eipä se mitä."
Hän pysähtyikin siihen ja istahti. Suokaskin rupesi tupakoimaan ja selitti:
"Ka mitäpäs se hän enää osaa… Kun jo velkakirja on ruunulla."
"Ka eihän se mitä."
Hitaasti alkoi siitä puhe mennä jurnutella. Sama hänelle oli mitä puhuttiin. Piippuansa imien kertoi Suokas: