"Kylällä arvelivat, jotta mitäpä ne sillä velkakirjalla paljon sinusta hyötyvät… Sen vanhan hevosen nyt voivat ryöstää, mutta paljonkopa sillä saavat!"
"Ka…"
Siihen yhteen sanaan se töksähti häneltä nyt sanottava. Suokas sylkäsi, ikäänkuin mietiksi asiaa, ja jatkoi sitten:
"Nahkan tähden voivat siitä jonkun kymmenen huutokaupassa maksaa… Tää karvari Kuittu oli arvellut, jotta parikymmentä voisi hänkin nahkasta maksaa."
Syntyi äänettömyys. Jotain se Suokas sitten vielä yritteli puhua, mutta ei hän siitä paljoa tajunnut. Kuulihan vain sanat ja sen, mistä se puhui.
"Tervaksia tässä arvelen särkeä… Jos tuota tervalla saisi talvisaikaan sen verran, jotta ruununveronsa jaksaisi maksaa", käänsi se toki lopulta puheen ja alkoi kopistella työtänsä.
Olli nousi ja lähti painumaan alas syvään umpinotkoon, johon tie laskeutui harjulta äkkijyrkkänä ikäänkuin häviten rotkopohjan sankan, ikivanhan kuusimetsän mustaan pimeyteen.
* * * * *
Pari päivää oli välillä kulunut. Olikin ollut kylmän-koleita ilmoja, mutta nyt oli äkkiä valahtanut mitä lämpöisin kesäilma.
Hän kynti pikkuista metsäpeltopalaansa korvakannon päässä mökistänsä, pienessä metsälampareessa, jota taaja metsä joka puolelta umpesi. Ei kuulunut sinne maailmanmelu eikä päässyt tuulenhenki. Hikinen puolipäivä oli jo ohi, ja päivä alkoi leudota iltapuoleksi.