"Kun hänelläkin nyt kuuluu siellä parempi olevan, niin mene tiedä jos hän", arveli Mari miehellensä Liisan ilmoitusten rohkaisemana.
"Eikä tästä nyt tehtaalle niin kovin pitkä matka… Viisikymmentä kilometriä vain… niin jotta parissa kolmessa päivässähän tään matkan…"
Niin hän sitä selitteli ja arveli.
"Tottapahan Luoja sitten taas hänellekin siunaa, jos nyt vanhempiaan hädässä auttaa."
"Ka", alkoi jo mieskin hiljaa suostua. Ei siitä tosin suuria toivottavia ollut, mutta mihinkä siinä muuhunkaan enää turvautuisi.
"Ka… kunhan vaivainen kaikki kokee… niin sittepähän koettuaan kaikki tietää", lupaili hän Marille jo sitä lähtöä. Se kokikin nyt selitellä siinä, että ei se nyt ihme olisi, jos Annakin vähän auttaisi.
"On sitä saatu hänenkin tähtensä tässä yhtä ja toista kokea."
Väkisinkin veti se nyt mielen niitä koettuja muistamaan… Ei se niin valoisaa ollut. Siinä kytystellessään muisteli kuihtunut äiti:
"Silloinkin kohta synnyttyä…"
Se oli ollut talvisaika ja hallakesän jälet huokuivat kalseina. Hän muisteli: