"Ei, ei… Ei se pakkaisi. Hohhoi!" Hartaasti, kernaasti yhtyikin häneen siinä Kiurun Liisa. Kuin alistumisen kautta ylentyen jatkoi hän aivan haikeasti:
"Mutta kun me…"
Miettiessänsä sanoja puhui hän jotain linjamentin hajusta ja valmiiksi jouduttuansa lopetti hartaalla jatkolla:
"Kun me olemme ynseitä ja paatuneita ja luotamme omaan itseemme, niin…"
Loppu oli tietysti sanomattakin kaikille selvä. Nureksien myönsikin
Mari:
"Ka kunpa se oma-vanhurskaus saa meissä vallan, niin se unehtuu meiltä se oikea… se Herran vanhurskaus."
"Nii-iin. Niin se unehtuu. Hohhoi!"
* * * * *
Manu Juuppa oli kuunnellut keskustelua tarkkaavasti, viisaasti mietiksien. Nyt hän tarttui siihen.
"Ettäkö… E-ettäkö?" veteli hän kuin ajatellen. "Ettäkö siis vain Herran-vanhurskaus… Vain ja ainoastaan sekö?" kysyi hän lopun rutosti. Vaimot katsahtivat häneen, mutta ei se nyt näkynyt olevan juovuksissa. Voi sille siis vastata.