"Ihmisvanhurskauskos se sitte!"
Marin ääni oli sitä sanoessa kielteinen. Ei hän siihen ihmisvanhurskauteen luottanut.
"Pettää se se oma-vanhurskaus. Onhan vain porras, jolle polet, ja luulet siinä laudan olevan, mutta onkin siinä vain tyhjä kohta", vaikerti hän siinä tapansa mukaista nyreksintäänsä jatkaen.
"Pettää… pettää… pettää!" Niin haikeasti todisti Kiurun Liisakin sen. Manu Juuppa nuuskasi tyhjiä näppejään.
"Entäs sinä, Varis?" kysyi hän nyt äkkiä. "Niin jotta mikä vanhurskaus se on se oikea… niin jotta se olisi se oikea Herran-vanhurskaus?"
"Ka…"
Sitä samaa hän tarkoitti kuin vaimotkin. Kyläsaarnaaja oli äkkiä joutunut alallensa. Varsinkin nyt viime aikoina oli hän alkanut saarnailla uusia, omia oppejansa, ja aina hänelle olivat korvatkin kallistuneet, ainakin siksi ohimeneväksi hetkeksi.
"Mutta minä Manu Juuppa!" alkoi hän nyt ihan juhlallisesti. "Minä Manu
Juuppa sanon sinulle, Varis, jotta niks!… Niks vaan!… Niks!" toisti
hän kuin lyöden. Kyllä ne vaimot älysivätkin mitä hän tarkoitti.
Voitonvarmana kysyikin hän siis:
"Eikö niin, Varis?… Että vaan niks?"
"Ka…"