"Ja nyt minä, Varis, sanon sinulle mitä on Herran-vanhurskaus, jos me itse emme sitä tee… Se on…"
Hän kumartui aivan kuin korvaan kuiskaamaan, kuin jotain suurta salaisuutta muka sanomaan.
"Herran-vanhurskaus, jota me ihmiset emme tee, on…"
Yhäkin viisaammaksi hän siinä alensi ääntänsä ja ikäänkuin kuiskasi omituisesti:
"Se on — tippa lin-ja-ment-tia!"
VII
Sinä kesänä uhkasi tulla huono vuosi näilläkin seuduin. Kevätkylmät ja myöhempi kuivuus oli hidastuttanut kasvullisuutta. Ruismaat olivat harvakortisia. Tähkä piipotti siellä, toinen täällä, ja harmaa kastikaisheinä aaltoili niiden välillä pehmeänä. Ei siitä suurta satoa odottaa sopinut. Kitukasvuisia olivat toukoviljatkin, ja heinämaita, varsinkin huonompia, peitti lyhyt, palanut siankarvaheinä.
Ei ihme, että työansiot olivat vähissä ja että moni, kun katsoi talvea kohti, näki jo sen kalseat harmaa-värit entistalvisia kylmempinä. Totuttuhan näihin kyllä oli, mutta sittenkin se vilun tulo puistatti ihoa. Ei sille näkynyt tottuenkaan kukaan tyyten turtuvan.
Mutta vielä huonompia kuului Pohjois-Suomesta. Halla oli siellä jo alkukeväästä näpistellyt perunanvarret. Ennen juhannusta se oli ne polttanut ihan mustiksi ja jo näpsinyt ensi korjuun viljakasveistakin. Kovatalven uhka oli alkanut silloin jo nousta ja hiljaa hämärtää, ja ilmiselväksi se oli valennut heinäkuun-hallojen aikana, jolloin kato oli yhdellä yökäynnillänsä korjannut miltei kaiken, mikä oli sen henkäyksien ulottuvilla: suomailla ja niiden läheisillä alavistoilla.
Ja vaikutukset alkoivat oitis näkyä. Tyynestihän se oli sivuutettu sekin halla-aamu, sillä minkäpäs sille käyneelle ja pois menneelle kukaan enää mahtoi. "Taisi olla hallayö", oli vain arveltu ja lisätty että: "Käviköhän tuo senkin ja senkin viljelyksillä?" — tai jotain semmoista, vanhaa, totuttua, ja hiljaa oli alkanut ihmisvirta painua hallanjäliltä Etelä-Suomea kohti työnhakuun. Kuin joutsenet, jotka tajuavat olevansa turvattomia ja heikkoja talven lujien voimien edessä, jättävät kesäiset metsälammikkonsa ja laulaen vain haikean laulunsa alkavat muuttolintuina etelään suoltua, niin ne lähtivät nämäkin avuttomat kohti tuntematonta harmautta yksitellen, joskus parittain, kolmittain.