* * * * *
Tänä päivänä siellä olikin tavallista vakavampaa. Taivaskin mataloitui yhä vain harmaammaksi pilveytyen, ja yksitoikkoisina törröttivät mäen karut petäjät.
"Suikon eukko sieltä tulee", äännettiin jossain ryhmässä. Tulija oli Olli Variksen tytär, Anna, joka sieltä mäkeä ylös nousi, tyhjä maitokannu kädessä. Ohut karttuunihame repatti säärien peitteenä kuin mikä repale, ja tukasta riippui joukko suortuvia jo piloille purkautuneesta, vanhasta kampauksesta irrottuneina.
"Kävin maitoa etsimässä, niin pahahenki kun ei saa enää mistään!" tuskaili se siinä äkeissään, kun erääseen joukkoon yhtyi.
"Ei lypsä lehmä!" pisti siihen Tuomas Lurkki. Tehdasta hän sillä lehmällä tarkoitti, ja ne toiset ymmärsivät hänet oitis.
"Ei lypsä", pääsi joltakin mieheltä kuin huokaamalla, ja useat vakavat katseet kiintyivät tehdasrumilaaseen. Nurisematta, mitään tutkimatta olivat he sen sisälmyksissä ahertaneet, imettäneet sillä hikensä ja kaikkensa, tyytyväisinä kun vain saivat siellä ahertaa ja palkkioksi niukan leipäpalansa saivat. Mutta nyt se oli heidät hylännyt ja he tunsivat olevansa turvattomia ja voimattomia. Oli hiljaista, äänetöntä ja vakavaa. Vihdoin alkoi Anna äkäillä, kuin yksiksensä tuskitella.
"Millä pirulla tässä ne kakarat jo syöttää… Ja ukkokin siinä muun työttömyyden lisäksi taas potee ja kituu, jotta… Ihan tässä jo hapset päästä hajoavat", äkäili hän siinä. Kaikki istuivat ääneti, vakavina. Ainoastaan Tuomas Lurkki pani taas reiluksi puheeksi.
"Mitä sinä nyt turhasta vielä, Anna, äkäilet!" alkoi se ja tiukkasi:
"Sillä kyllä sitä vielä parempaakin porattavaa tulee, kunhan tässä…"
"Parempaakin… Siinä taas sitä vanhaansa!" ynseili Anna kuin puoli-vihassa. Mutta Lurkki aivan kuin innostui ja kerskui: