"Mitenkä?… Elähän, isä?" tapaili hän. "Ettäkö se Saukko?… Mistä sillä nyt rahatkaan, Saukolla?"
"Ka niitä renginpalkoista säästetyitähän sillä kuuluu sen verran, jotta…"
"No voi hyvä-isä tokiisa!… Vieläkö siinä nyt vanhoilla päivillä sitte se reistaus sen mökin kanssa!" alkoi tytär siunailla. Asia alkoikin hänelle tylsästi selvetä. Lapset siinä kuhisivat ja marisivat, äksyillen jo leipää, ja se kaikki alkoi taas sekoittaa päätä ja tuskastuttaa mieltä. Isä huomasi sen, ja kun oli vaikea olla, lieventeli hän arvelulla:
"Mutta ei tässä nyt vielä hätää… Mene tiedä jos Kustikin vielä kotiutuu … Sillä kuuluukin olevan rahoja."
"Kustiko?… Hyvä-isä!… Hiljaa siellä, pennut!" toisteli Mari siinä.
"Ka Kusti… Se Simo Viikki sitä lähti noutamaan kuin jalansyten…"
Se tuli kuin vaikeasti jauhaen, Annan tukkakin oli osaksi siinä hajonnut. Suortuvia häilyi silmillä ja jos missä. Nekin kiusasivat siinä, ja hän niitä joskus viskasi päähän kuin kiusoittelevia kärpäsiä hätistellen.
"Tuotakin tukkaa!… Pahahenki!" äsähti hän sille jo kerrankin siinä ja taas siunaili sitä asiaa ja Saukon säästöjä, ja kun uudelleen johtui Kustilta toivotusta avusta puhumaan, kehotti äkkiä:
"Ja vaikka Siljalta pyytäisitte!… Jos hänellä sattuisi olemaan mitä."
"Ka…"