Selvisi se lopultakin hänelle sekin asia. Hyvään toviin ei hän silloin jaksanut mitään puhua, vaan ikäänkuin nieleksi jotain palaa, joka oli kurkun tuketa.
"Kun olisi millä hieroa… linjamenttia kun olisi!" sai hän vihdoin sanotuksi, ja oitis lisäsi valittaen: "Mutta mistäpä ne tässä meilläkään ottaisi linjamentit, jotta voisi antaa! Oli sitä tässä pullo, mutta tuota ukkoa kun pitää alituiseen hieroa ja voitaa, niin siihen kuivuivat kaikki."
Manu Juuppa syleksi ja nojaili sauvaansa ja mietiksi, ja Ollin ajatukset olivat aivan tylsät kaikelle jo.
"Mutta on tässä toki!" kaiveli Anna risoja, löysi pienen pullon ja lopetti:
"Puuöljyä!… Niin jotta isä, ota tämä ja käske äidin hieroa tällä…
Jos se hyvinkin auttaisi."
Hän työnsi sitä pulloa isän taskuun, kääntyi ja pyyhki huivinkulmalla salaa silmiänsä. Mutta huomasivat ne toiset sen sittenkin. Risaiset lapsetkin vaikenivat ja katsoivat häneen silmät suurina, kun mieli muuttui siitä pahaksi.
"Se on, Anna…" nuokuutteli silloin Manu Juuppa viisaasti päätänsä ja varusti sanottavaa. Häneenkin aivan koski se kaikki, mitä tässä nyt oli. Anna yritti, huokasi ja:
"Hoh!… Mutta mitäpä noista!" käänsikin hän äkkiä kaiken, Manu oli noussut, teki lähtöä ja puhui:
"Se, Anna, on niin jotta…"
"No mitä se nyt Manu!" koki Anna jo lopettaa, mutta se vain jatkoi: