Tie halkasikin siinä mökkisikermän. Ne olivat kotimökin läheisimpiä, rähjäisiä salotöllejä, joiden jokainen seinänrakokin oli hänelle lapsuusvuosilta tuttu.
"Vaikka… Hip!…"
Ja kuin uhmaten alkoi hän hanttuuttaa mökkikylän läpi. Tulkoon nyt jos kuka ja nähköön, niin…
"Tässä menee Kusti!…"
Korvon eukko seisoikin siinä veräjällänsä vasikanjuottopuuhissa. Ei se näyttänyt tuntevan, koskapa niin katsoa töllötti. Hän uhmautui aivan, muutti puhetapansakin pohjalaiseksi.
"Eks sä mua tunne?… Vai?"
Ja hän pysähtyi ja katsoi eukon silmiin kuin uhmaten, vastausta odottaen. Aivan hän hampaitansa kiristi.
"Eks sä?"
"Herra-isä!… Sekö se Variksen Kusti!" alkoi eukko muistella ja siunailla. Mutta ei hän viitsinyt siihen vastatakaan. Horjahtaen lähti vain reuhaamaan raittitietä pitkin ja hoilasi reilusti:
"Ja niin olen kotona kasvatettu kuin ryytimaassa yrtti…"