"Ja sitte vielä tässä tään mökin tautta tuli uusi harmi kaiken entisen lisäksi", alkoi hän siitä pahimmasta nurista. Toiset yhä vaikenivat. Olli istui synkkänä, miettivänä kuten aina, ja kasvojen rypyt terottuivat entistä huolekkaammiksi.
"Eikös se Simo Viikki sinulle tästä jo puhunutkin?" tiedusti äiti jo kuin ohimennen ja sai silloin kuulla ensimäiset pojan sanat:
"Ka?… Puhui se."
* * * * *
Nyt oli hän jo ehtinyt kotiutua lapsuuskotiinsa. Erilaiset tunteet siinä olivat vaihdelleet nopeasti, sekavina kiehahdellen. Lyhyitä ne olivat olleet ja tylppiä ja katkonaisina seuranneet toinen toistaan. Hän oli käynyt ulkona, ryypännyt siellä, ja päässä alkoi humista ja kuumeta.
"Tuota että äiti…? Ettäkö tuota mökiltä pois?… Ja että Ville
Hukka?" tiedustella retusi hän nyt jo sitä häätöasiaa.
"Ka… Herran kädessähän tässä ollaan", sekoittui jo äiti. Odottamatonta tämä oli hänelle, mutta hän alistui. Minkäpä sille kuitenkaan mahtoi.
"Vai että Ville Hukka!" uhmaili poika, yltyi ja vannoi:
"Mutta sen minä sanon että juu!… Niin että siitä ei tule mitään, vaan että vaan… perr!…"
Hän sotkeutui itsekin jo sanottaviinsa, tajusi vain uhmailevansa isäntää, Ville Hukkaa, joka aikoo häätää, ja pää kuumeni entistä enemmän.