"Ka… ka… ka", hoeksi toinen vain vastaan.
"Niin että!" yltyi juopunut reuhaaja. Korotti äänensä ja kerskasi:
"Ja niin jotta sitä rakasteltiin silloin!… Sitä Hiltusen punahelmaa, tarkotan. Mutta nyt se on jo huora!"
Hän lausui viime sanan kovasti, kerskaten, teki samalla rennon liikkeen ja löi polveensa voitokkaasti, että sävähti.
* * * * *
Vähä-vähältä oli hän mennyt tytöstä tyttöön, hentusta henttuun; oli välillä ryypännyt, tarjonnut Hukallekin ja päihtynyt lisää.
"Niin jotta monta maailmanmutkaa on tämän pojan takana ja monta henttua on itkemässä siellä kuletuilla poluilla", kerskui hän ja vannoi:
"Mutta peli on ollut aina rento, luonto hurskas ja meno niinkuin herras…"
Äiti koetti häntä jo sovitella ja rauhoitella. Siinä puuhaillessansa hän pyysi:
"Menisit nyt, Kusti, jo vaikka nukkumaan… Vaikka saunassa nukkuisit… Jos et tässä tuvassa…"