"Herrat ne sen sinne saattoivat…"
Ihan tuntui kuin kihoaisi taas kosteutta silmään, ja viinakin jo kohta loppuu.
"Ja sitte minä aloin juoda!… Heh, Ville Hukka!"
"Ka." Ei sekään nyt osannut enempää hokea, eikä äitikään huokaillut.
"Mutta", nikahteli hän, "mutta kun se… nik… kun se Liisu… ik… pääsee irti lin… ik… innasta, niin silloin minä en… ik… juo…"
Hän nai silloin Liisun, sillä hän rakastaa sitä.
Eikä hänen tarvitse enää odottaakaan kuin kahdeksan ja puoli vuotta.
* * * * *
Nyt se oli toki nukkunut, kuin puheeseensa hiljaa väsynyt. Ville
Hukkakin oli lähtenyt, ja mökki-pahasessa oli hiljaista ja yksinäistä.
Entisessä asennossansa istui kumarainen Olli, ja kuten aina puuhaili ja
nureksi Mari.
"Se Herra koettelee itsekutakin", nurkui hän siinä. Ei hän tajunnut, nureksiko hän omaa kohtaloansa, vaiko poikansa, vai mitä. Nurea pilvipäivä vain hämärsi sielua, ja sen sadeväri pani mielenkin harmaaksi nyt.