"Mutta nää akka-karhut ne vaan sitä sanaansa jauhavat ja jauhakoot, mutta tämä poika sanoo siihen että: sap-saameri vaan!"
Ja rennosti vetäsi hän hattu-reuhkaa syvemmä päähän ja poistui tuvasta ja jotain laulua hoilotellen loittoni talosta tietä pitkin, painuen peltoaukeilta korpien yksinäisiin hämäriin.
* * * * *
Se oli Olli Variksen masennuksen aikaa.
Kustista olivat jotkut syytelleet häntä, kun se oli heitä loukannut ja härnännyt.
"Mitä hän sitä Simo Viikillä tänne haettikin!" Niin olivat kylällä soimailleet, ja akat juorusivat sen taas hänen korviinsa. Joku oli häntä jo sillä asialla korvinkuullenkin pistellyt.
Nyt Kustin lähdettyä alkoivat ne taas sitä muutamin sanoin huokailla, varsinkin akat. Se sopikin saarnan aiheeseen, ja joku päätteli:
"Siitä sen nyt näkee taas…"
Niin että saarna on tosi, tarkoitti hän sillä.
"Sillä", jatkoi hän, "jos ei siinäkään olisi syntiä, niin ei se olisi tuommoiseksi rentuksi hänkään maailmankorvilla kulkemaan joutunut!"