— "Tamara!… Miksi täällä?" — huudahti Harhama hämmästyneenä.
— "Kävelkää mukanani!… Pikkusen vaan!" — keskeytti Tamara terävästi.
He kävelivät jonkun matkaa ääneti. Kun he olivat tulleet erääseen kuutamoiseen puistonreunaan pysähtyi Tamara ja kysyi:
— "Harhama! Muistatko — minä sanon taas sinuksi — muistatko, kuinka sinä soitattelit minulla talvi-illat sonetteja?"
Harhama vaikeni.
— "Muistatko, kuinka laulelin sinulle romansseja?" — jatkoi Tamara.
— "Mitä tarkotat, Tamara?" — kysyi Harhama tylsänä.
— "Vastaa, äläkä kysy! Muistatko, kuinka laittelit runoja melodioihini ja säestit laulujani?"
Harhama katsoi äänetönnä kysyjän silmiin. Tyttö jatkoi:
— "Ne olivat kauniita aikoja. Eikö totta, Harhama? Sinä puhuit 'pikku Tamaralle'… silittelit sen tukkaa. Sinä leikit Tamara-rukan kanssa…"