Anna Pawlowna huokasi raskaasti.
— "Tuomitsetteko minua?" — kysyi Harhama hetken kuluttua.
— "En minä jaksa mitään käsittää… Puhukaa siitä isä Pietarin kanssa… Asia on arka. Jos olette erehtynyt, ojentukaa, sillä jumalallisia lakeja me ihmiset emme saa maahan polkea, emmekä niitä oman mielemme mukaan tulkita. Siihen me emme ole päteviä. Me tuskin pystymme täydellisesti oikein käsittämään omia säätämiämmekään asetuksia… Aina niitäkin tulkitessa syntyy ristiriita ja erimieli."
Tätä sanoessa kuvastui Anna Pawlownan ryhdissä suvun vanha, menneiltä polvilta peritty aateluus, ja se helisi hänen äänensä värähdyksissä.
— "Isä Pietari tietää jo kaikki… Mutta en tiedä hänen ajatustaan", — mutisi Harhama synkkänä.
Hetken kuluttua jatkoi Anna Pawlowna:
— "Mutta menemme toiseen asiaan: Aleksander Petrovitsh on Teille jo kait kertonut, että olemme pelastaneet osan omaisuuttanne… Vai kuinka?"
— "Kyllä… Kiitos!"
— "Näihin rahoihin minulla olisi ehkä siveellinen oikeus tällä hetkellä. Ei sentähden, että olen niiden tähden pannut vaaraan omia rahojani… se nyt ei maksa puhua… vaan sen nojalla, että katson Teidän parastanne. Saanko käyttää tätä oikeutta ja tehdä suostumuksellanne pienen määräyksen näiden rahojen suhteen?"
— "Kyllä… Mitä vaan suvaitsette määrätä", — myönsi Harhama.