Anna Pawlownan ja munkki Pietarin kurkkuun nousi huokaus. Harhama jatkoi:
— "Elämä oli sitten ainaista tietojen ahmimista. Alussa pidätti kirjojen ja ohjauksen puute, ja tottumattomuus. Työn lomassa jatkui se taistelu… Minä elin helvetissä… Kun minun täytyi työni ohella ansaita leipääni ja tuska oli joskus aivan pureva, tulin ärtyiseksi… suorastaan perkeleeksi. Vihani kääntyi viattomiin… oppilaisiini ja niihin, joiden kanssa olin tekemisessä leipääni ansaitessa… Mielessä kuvastui myös — joskus — virkaura ja asema… Mutta sitten kohta minä sain inhon jokaista semmoista ajatustakin vastaan, että antaisin mitata mitä olen aivoihini ehtinyt pakata… antaisin tietojeni tullarin merkitä sen paperille ja ostaisin sillä paperilla itselleni työpaikan sanoen, paperi kourassa: noin paljon on minussa, eikä rahtuakaan enempi."
— "Ja hyvin tyhmästi ajattelitte silloin", — keskeytti Anna Pawlowna. — "Sanoin sen jo silloin, kun Nikolain kanssa revitte todistuksianne." Harhama jatkoi:
— "Niin. Tahdoin lukea itseäni varten. Ensi vaikeudet voitettuani, ryhdyin etsimään kirjoista sitä 'totuutta'. Tahdoin niistä löytää vastauksen kysymykseen: 'isäkö, vaiko äiti on oikeassa?' Syvennyin yhä syvemmälle kirja-arkkuihin. Jokaiseen uuteen kerrokseen syöksyin, kuin kullan etsijä kultapalaseen ja kysyin: 'Isäkö, vai äiti?"'
— "Ja etsitte mieleistänne vastausta, ettekä totuutta, joka on
Jumala… Ja mitä saitte silloin vastaukseksi?" — keskeytti taas
Anna Pawlowna.
— "Mitäkö?" — vastasi Harhama kuivasti, — "Vastaukseksi sain kysymyksieni kaiun: 'Isäkö, vaiko äiti?'"
— "Ja sitten?" — uteli Anna Pawlowna hermostuneena.
— "Sitten tunkeennuin yhä syvemmälle, yhä uuteen ja uuteen kirjakerrokseen. Kysyin sieltä: 'Isäkö, vaiko äiti?'"
— "Ja vastaus oli?" — tarttui taas Anna Pawlowna.
— "'Isäkö, vaiko äiti?' se on: omien kysymyksieni kaiku", — vastasi
Harhama.