— "Ei meidän ihmisten kannata huviksemme langeta", — lisäsi hän ylevänä.
Harhama oli vaiti. Alkoi äänettömyys… Ajan mittari naksutteli, mittaellen ajanvirtaa. Huone hämärtyi. Anna Pawlowna nousi ylös, sytytti vahakynttilän pyhäinkuvan eteen, teki ristinmerkin ja lausui hiljaa huoaten:
— "Herra armahda meitä ja käännä meidän mielemme Sinun puoleesi!"
Munkki Pietari teki äänetönnä ristinmerkkinsä. Hänen lempeille kasvoillensa laski taas suru, kuin pellon harmaa multa. Hetken kuluttua Anna Pawlowna alkoi taas puheen, lausuen:
— "Jos riippuisitte uskolla… no vaikka sokealla, mielivaltaisella uskolla Jumalassa, näin ei elämänne olisi semmoista harhailua ja sumua."
— "Mutta erehtyväthän ne Jumalankin lapset", — virkkoi siihen
Harhama kuivasti.
— "Erehtyvät, mutta niillä on toki aina tiedossa kallio mille nousta. Mutta entä Teillä?… No jätetään nyt… Mutta sanokaa, mitä aijotte tehdä?"
— "Matkustaa", — vastasi Harhama jyrkästi. Anna Pawlowna säpsähti ja kysyi kiireesti:
— "Minne aijotte matkustaa?"
— "Suomeen", — oli päättävä vastaus.