Ne sanat putosivat pienenä sateen ropinana kuumaan poroon. Poro sammui hiukan, sähisten, pölyten. Parooni Geldners puhalsi sikarinsavun suustansa ja virkahti tyynenä:
— "Kenraali Bobrikofin toimet tarkottavat Venäjän kirkkotien ja työrauhan turvaamista."
Ne sanat putosivat Harhamaan, kuin loukkauksien lyhyt kivisade.
Ärtyneenä vastasi hän:
— "Mutta Venäjän kirkkomatka ei vaadi Suomen kansan kuolemaa. Venäjälle on turvallisempaa matkata kirkkotietä, joka kulkee ystävällisen Suomen kansan viljapeltojen halki, kuin tietä, joka menee hävitetyn kansan hautausmaan lävitse. Semmoisen hautausmaan pensaissa kummittelee vihollinen… elävä kummitus."
— "Mutta, jos kansa, joka asuu kirkkotiemme varrella, ei tahdo ymmärtää edes meidän kieltä… Mitä hyödyttävät meitä silloin heidän viljavainionsa", — kysyi parooni Geldners kuivasti.
— "Se kansa ymmärtää Teidän sydämenne. Ja muuta ei tarvita. Mutta luuletteko, että kansa, jonka hautausmaan läpi Teidän kirkkotienne kulkee, ymmärtää edes Teidän miekkaanne?" — kysyi Harhama vastaukseksi.
Isänmaanrakkauden tunne ryöppysi väittelijöissä vuolaana, kansalliskiihkona… Se nosteli pohjamudistansa vihankiviä. Anna Pawlownan rinnassa soivat ne kaksi suurta säveltä, taistellen herruudesta. Ne sorisivat toisissansa kihisevinä kyinä. Geldners alkoi taas puhua ulkonaisesti kylmänä:
— "Kuinka Te, herra Harhama, luulette? Teidän suurin valtiomiehenne Snellman on sanonut, että ei ole muuta realista oikeaa, kuin se, mikä ilmenee kansan kansallishengessä: kansan laissa, tavoissa, valtiossa ja pyrkimyksissä. Mutta jos nyt Venäjän kansan kansallishenki vaatii Suomen lähentämistä… eikö Venäjän vaatimuksilla ole silloin totuuden, tai sanon: oikean oikeutus?"
— "Sallikaa keskeyttää!" — tarttui Harhama nuolena. — "Silloin Te, parooni, unohdatte, että on olemassa myös Suomen kansan kansallishenki. Ja kun kahden kansan kansallishengen vaatimukset näin joutuvat ristiriitaan, onko se kansa aina oikeassa, jonka kansallishenkeä luomassa on ollut suurempi luku aivoja?"
Ja molemmat kysyjät paloivat äänettöminä hiilinä omien kysymyksiensä edessä. Mikä on silloin määräävä oikean ja väärän, kun kaksi kansallishenkeä astuu toisiansa vastaan kumpikin oman totuutensa kanssa sanoen: Tässä seison, enkä voi väistyä! Käsivarsien lukuko?… Miekkako?… Anna Pawlowna vapisi sisimmässään. Mikä kohtalo oli tuleva solmulle Rajajoella?