Harhama oli yhtenä korvana, yhtenä silmänä…
Puhuja jatkoi:
— "Mitä hyötyä teille on kaikesta tästä, jollette pääse sitä nauttimaan? Mitä hyötyä on teille linnun laulusta, auringon säteistä, nurmen kukasta, kun olette sidotut kahleisiin?…"
— "Kuinka kahleisiin?" — kysyi kehittyvä joukkoihminen.
Silloin sosialismin saarnaaja selitti heille pääoman vallan ja vapaan kilpailun mahdin köyhien kohtaloita määrätessä, lopettaen:
— "Te lähdette kuusen siimekseen nauttimaan sen oksilla kuhertelevien lintuparien laulusta, nurmen tuoksusta ja lähteensilmän soitosta. Mutta teidät tuo takaisin Hornan luolan hautoihin, sen rautaisten kehrinpuiden viereen näkymätön käsi, näkymättömissä kahleissa… Ne kahleet eivät ole vielä koskaan katkenneet… Niiden nimi on: nälkä."
Sitä kuullessa vavahti uusi ihminen, kuin olisi tuli kuumalla raudalla pistetty sen sydämeen. Vasta tämmöisen selityksen jälkeen huomasi Hornan luolasta ylösnoussut väki, että he olivat kahleorjia… kaikki, rintalapsetkin… Edelleen saneli puhuja:
— "Yksityisinä ette jaksa katkaista Hornan luolan rautaisia kahleita. Liittykää siis yhteen!"
— "Yhteen! Yhteen!" — kuului silloin huuto halki Hornan luolan orjajoukon.
Niin syntyi muodollisesti se joukko, jonka muodosti olevien olojen kehittämä sikiö: joukkoihminen. Se lähti yhteiskuntaolojen povesta tajuttomana, kuin lapsi äitinsä kohdusta. Ja silloin astui sosialismin rohkea apostoli yhä arastelemattomampana joukkoihmisen eteen. Se levitti uudelle ihmiselle rikkaiden loiston, niiden komeat salongit, helmeilevän viinin. Se nosti tarjottimelle niiden sivistyksen, taidenautinnon, herkut, mukavuudet ja avorintaiset naiset… Se valoi sen kaiken punaisella hohteella… kääri sen huumaaviin höyryihin ja sanoi: