— "Työn orjat! Tämän kaiken saatte, jos katkaisette kahleenne ja otatte sen… Sillä se on teidän omaanne."
Silloin tunki uuden ihmisen ytimien läpi yksi tahto: Se tahtoi ottaa sen ihanuuden, mikä oli levitetty sen silmien eteen, punaisen valon hohteeseen… Voimakas viini virtasi jo sen suoniin… Se kurotti jo kätensä ottamaan tarjottua hedelmää… Mutta silloin kuului ulkoa kirkonkellojen soitto… Väki vavahti… Ojennettu käsi painui alas…
— "Mitä epäröitte?… Miksi ette ota?" — kysyi silloin puhuja.
Kukaan ei vastannut. Puhuja jatkoi:
— "Onko totta, että teitä on neuvottu kerjäämään omaanne Jumalalta?… Onko teitä neuvottu anomaan Jumalalta, että Hän louhisi rikki rikkaiden kivikovat sydämet… antaisi teille sieltä avaimet?"
— "On, on… Se on totta", — vastasi väki ajatuksissaan. Puhuja jatkoi:
— "Monta tuhatta vuotta olette te sitä tietä kulkeneet… Mutta oletteko askeltakaan eteenpäin päässeet?…"
Kaikki olivat vaiti. Puhuja ivaili:
— "Tuhansia vuosia olette rukoilleet Jumalaa avaamaan rikkaiden sydämiä… Mutta eivätkö ne ole yhä kovemmiksi paatuneet?"
— "Kuulkaa!… Kuulkaa!" — kuului joukosta ääniä. Ja yhä useammat epäilivät munkki Pietarin osottaman tien oikeutta…