Toiset taas epäilivät uutta oppia, kolmannet molempia…
Mutta entistä korkeammalle nosti puhuja sosialismin majesteetillista haamua. Hän puhui epäröivälle uudelle ihmiselle:
— "Jumalan palvelijat, Hänen loistopukuiset lakeijansa, käyvät purppurassa… Siksi kulette te rääsyissä… Ne syövät herkkuja, että teille jäisi kurjuuden rapa… Jumalalle rakennatte te miljoona-palatseja… Siksi asutte itse taudin ja pimeyden lymyluolissa…"
Toiset vaikenevat, toiset huudahtelevat:
— "Kuulkaa!… kuulkaa!"
Harhama on päässyt omaan maailmaansa. Hänen henkensä ratsastelee nyt jumaluuden ilmapiireissä, sen merenselillä. Hän sulaa samaksi korvaksi nääntyneen joukon kanssa. Puhuja innostui:
— "Te kumarratte Häntä, mutta onko kukaan teistä nähnyt Häntä?"
Uusi ihminen oli vaiti… Silmästä silmään kierteli kysymys: "Oletko sinä häntä nähnyt?… Ja sinä?… Ja sinä?…"
Ja kysymys palasi tuoden vastaukseksi oman kaikunsa…
— "Onko hän ketään teistä auttanut nälässä?" — kysyi puhuja hetken odotettuansa.