Ja yhä polttavampana salamoi viha Nikolain silmissä. Harhama katseli häntä, kuin nousevaa päivää. Munkki Pietari oli surullinen. Nikolain viha näytti tarttuvan toisten silmiin. Ne alkoivat kiilua. Pyörät ja hihnat tuntuivat kiiruhtavan kulkuansa. Kaikki hurisi, vilisi, ryski. Jotkut työmiehistä tervehtivät munkki Pietaria hänen ohi kulkiessaan. Kaikki katselivat häntä vielä kunnioituksella, jos kohta useat kylminä… Joudutaan syvemmälle jättiläisen sisuksiin. Kaikkialla hyörivät kuihtuneet työläiset, näkyi paljas rinta, ruskea iho. Kaikkialla virtasi sula rauta ja luikerteli tulinen rautakäärme. Ihmishiki valui pitkin ihoa karpaloina, puroina. Sen ilkeä haju sekaantui teollisuusvalmisteiden ja höyryjen katkuun.
Eräässä paikassa tuli kulkijoita vastaan joukko miehiä. Heistä irvisteli alastomuus eläimellisenä, ilkeänä, riippuen vähääkään häveliäisyyttä tuntematta.
— "Parooni tarvitsee housuiksensa paljon verkaa… siksi on täytynyt leikata heidän housuistaan", — lausui Nikolai katkerasti. Harhama ja Pietari tunsivat piston sydämessänsä. He muistivat omat pukunsa…
Sattumalta kohtasivat kulkijat erään tehtaan lukemattomista päällysmiehistä. Hän oli Nikolain vihollinen lakkoajalta, sillä Nikolaita pidettiin pääyllyttäjänä. Tämä luuli Nikolain kulkevan yksin ja sysäten häntä raa'asti, ärjäisi:
— "Mitä sinä täällä maleksit… joutilaana… Lurjus? Heti työhösi!"
Viha välähti Nikolain silmissä. Hän oli vaistomaisesti temmannut käteensä rautaiset pihdit. Käsi kohosi jo uhrin sitä huomaamatta… Tarvittiin enää silmänräpäys ja rikos olisi ollut tehty…
Munkki Pietari säikähti. Hän ymmärsi kaikki silmänräpäyksessä. Hän muisti raamatun sanat: "Hänen himonsa on sinuun, mutta hillitse sinä häntä!"
Nikolain käsi nousee… Munkki Pietari tarttui siihen ja lausui, kuin sivumennen:
— "Tule, veli, vie meidät isäsi työpaikalle!" — Ja päällysmiehelle hän rauhallisena lisäsi:
— "Hänet annettiin konttorista oppaaksi."