— "Uskallatko vielä sanoa olevasi isäntä täällä?… Uskallatko?…
Koira!"
Savuavissa ihmiskekäleissä leimahtaa viha jo liekkinä… leimahtaa ja tukahtuu katkeraan savuun.
— "Uskallan. Juuri me työläiset olemme tämän luolan omistajia, ettekä te… verenimijät" — vastasi Nikolai jyrkästi.
Joukkoihminen näkee taas sosialismin punaisen aaveen sormellansa osottamassa maailman rikkauksia… Se juo ruumiin käryä… Rauta hehkuu kuumempana. Savuavista ihmiskekäleistä suitsuava viha yltyy yhä katkerammaksi… Savuavat joukkoihmiset ovat jo palaneet valmiiksi, kuin rauta ahjossa.
Juuri silloin raivostuu työnjohtaja. Nyrkki selän taa ojoksi ojennettuna syöksyy hän Nikolain eteen ja kiehuen sappea, tiuskaisi:
— "Vielä kerta kysyn sinulta, lurjus: Lähdetkö?"
Hornan luolan väen silmät palavat tulisina hiilinä. Ihmiskekäleistä suitsuaa katkera viha jo punaisena lieskana… Kynnet ovat valmiit.
— "En", — vastasi Nikolai jyrkästi, saaden samassa työnjohtajalta nyrkiniskun kasvojansa vastaan. Hän horjahti hiukan. Työnjohtaja potkaisi palaneen ruumiin jätteitä, aikoen poistua.
Mutta silloin oikaisi Nikolai itsensä hänen eteensä, kohotti nyrkkinsä ja huudahti Hornan luolan väelle:
— "Veljet! Kostoa!"