Elämän ristiriidat selkenevät selkenemistään. Suuren tulijan viikatteet leikkelevät jo poikki sen sotkeutuneita pohjukoita. Kaikki huoneessa olijat istuvat äänettöminä ja hartaina, kuin Herran huoneessa. He odottavat sen suuren tuloa… Koko elämä odottaa ristissäkäsin… Ja yhä valtaavampana kuuluu kuoleman laulu. Nyt voi jo erottaa, että sitä laulavat kymmenet tuhannet. Ne tunnustavat edelleen kuoleman suuruutta. Ne ylistävät sen lahjomattomuutta:
"Et hylkää sinä ketään… et ketään.
Et katso asemaan.
Sun yrttitarhassasi lepää kerjäläinen
rinnalla kuninkaan."
— "Miten kaunista!" — huokaa sairas äiti. Lohdutuksen raikkaat vedet virtaavat hänen elämänsä kuumille poroille… Hän muistaa… hän muistaa nyt paljon: Maailmassa ei häntä oltu päästetty rikkaiden portaille… Se oli hänen päiväpalkkansa… Mutta kun suuri kuolema tulee, joka ei hylkää ketään, vie se hänet yrttitarhaansa, kalmistoon. Se valmistaa hänelle vuoteen kuninkaan viereen… Kun sitten päivä paistaa, tai on kuutamo, levittää vanha kalmiston kuusi tumman varjonsa kaikkien heidän ylitse, saman varjon kaikille… Niin miettii sairas… Eikä hän nureksi enää päiväpalkkansa pienuutta… Hän ajattelee jotain himmeää. Vihdoin lausuu hän heikolla äänellä:
— "Nyt se savu jo haihtuu…"
Eikä hän itse tajua, mikä nyt haihtuu. Hän näkee vaan kuoleman valkeiden liinojen heilahtelevan, kun hänelle laitetaan vuodetta kuninkaiden viereen, kuoleman rauhalliseen makuuhuoneeseen.
Yhä valtaavampana ja likempää kuuluu kuoleman laulu. Kymmenet tuhannet ylistävät kuoleman asuntojen rauhaa ja ihanuutta. Ne laulavat:
"Sun yrttitarhassasi on rauha ikuinen: Ei risahda siellä oksa. ei häiritse siellä huoli sun nukkuvien vieraittesi rauhaa."
— "Ei ole siellä huolta, ei tuskaa", — helisee jäinen ilma.
Sairas äiti sulaa, kuin vaha. Kuoleman asunnot avautuvat hänelle ihanina taivaan saleina, sen kalmistot paratiisien puutarhoina, joissa on ikuinen rauha ja lämmin kesäöinen kuutamo ja ainainen kaunis kirkon kellojen soitto kuuluu kaukaa. Kyynel kiiltää syvällä luisessa silmäkuopassa. Kaikki odottavat, värisevät… Yhä likempää kuuluu suuri laulu. Se kuuluu jo pauhuna. Sitä laulavat kymmenet ja kymmenet tuhannet. Ne tunnustavat taas kuolevan valtaa ja sen suuruutta:
Suuri on sinun valtasi.
Suuri olet sinä, kuolema.
Ei kukaan, ei kukaan
sun kalmistoas kiertää voi.
Ei kukaan voi…