— "Luvatkaa hengittää vihaa! Antakaa vihan polttaa joukkonne huppelehtavaksi raudansulaksi, joka kerran tulimerenä karkaa kiduttajiensa päälle! Lupaatteko?"
— "Lupaamme. Lupaamme. Me lupaamme", — vannoo väki. Joukkoihmisen pedonluonto nousee. Se tuntee ruumiinkäryä… Hornan luolassa syttynyt palo on uudessa tulessa. Ihminen on kekäleenä… Puhuja saa uutta voimaa, sanoihinsa terästä. Hän jatkaa:
— "Kun me raadamme yökaudet nälkäkahleissa, kylmässä Hornan luolassa, kokoavat joutilaat työmme tuotteet… He ostavat niillä sisaremme ja tyttäremme, ja makaavat ne portoiksi… hekkumoivat yönsä niiden lämpimien ruumiiden ääressä… ne irstailevat vetelykset… Sillä aikaa, kun heidän työttömät naisensa kohisevat silkissä, rietastelevat joutilaisuudessa ja kylpevät hajuvesissä, ravitsevat meidän vaimomme lapsiaan sydänverellään… Meidän tyttäremme ovat pakotetut ostamaan nälkään kuoleville äideillensä riistäjiltä omaa leipäänsä, meidän leipäämme kunniallansa… Viisitoistavuotiaina ajaa nälkä heidät leivän hakuun: viattomuus ainoana ropona muassa…"
— "Voi!… Nyt se rutistaa… Geldners", — keskeyttää hourailevan
Looljan parahdus… Ihmisjoukosta nousee vihanpuuska kohinana.
Nikolai raivoaa:
— "Katsokaa sisartani!… Yhteiskunnan rosvo on kiristänyt hänen viattomuutensa, hänen isänsä rahoilla… Vannokaa, että vaaditte vaimon vaimosta, tyttären tyttärestä! Vannotteko?"
— "Vannomme. Me vannomme", — vannoo vihainen joukko yhä hurjemmin. Pimeässä käytävässä kiiluvat tuhannet vihaiset silmät, kuin palavat hiilet. "Vannomme, vannomme," — jatkuu huuto ulos loppumattomiin, leviten kuin metsäpalo. Puhuja innostuu:
— "Vannokaa myös, että ette ainoastaan vaadi, vaan myös otatte lihan lihasta, tyttären tyttärestä…"
— "Me otamme tyttären tyttärestä… Neitsyys neitsyydestä!" — keskeyttää haltioihinsa noussut, vannova väki. Kylmä vihanviima käy pimeyden läpi. Se on tukahduttanut taikauskoisen pelon. Kostontunne patoutuu, murtaa tokeitansa… Loolja vavahtelee tuskissansa. Hän houraili kalmoista…
Nikolai jatkaa olemuksensa palaessa:
— "Herkut, joiden alla riistäjiemme pöydät notkuvat, ovat meiltä varastettuja. Kuulitteko: varastettuja!"