— "Hyvä!… Hyvä!… Jatka!" — keskeyttää yhäti juopuva joukko. Viha nostaa joukkoihmistä hyrskynsä harjalle… Nikolai säihkyy voimaa ja vihaa:

— "Viini, joka vaahtoaa heidän pulloissansa, on meiltä anastettua. Vannokaa, että otamme omamme varkailta pois! Heidän vaimonsa ja tyttärensä ovat meidän syöttämiä. Ne kohisevat meidän silkissä. Niiden avonaiset rinnat ovat voidellut meidän hajuvesillä. Niiden rintojen mehu on meistä imettyä hikeä… Vannokaamme, että otamme omamme pois! Vannotteko?"

— "Vannomme… Me vannomme… Me vannomme", — kohisee vastaus. Joukkoihminen imee toinen toisestansa pursuavaa vihan vaahtoa. Se tuntee myös herkkujen hajun… Sen aisteihin virtaa avonaisten rintojen houkutteleva maku… Se hehkuu jo puhujan käsissä, kuin sula rauta… Se hyökyy pidättimiä vastaan, kuin nälkäinen peto saalista tavottaessaan… Punainen haamu kuiskailee Nikolain korvissa: "Puhu rohkeasti! Tao! Rauta on kuuma." Nikolai tottelee:

— "Riistäjämme rapaavat naistemme sielut. Hiiden myllyn luolissa kasvattavat he niistä porttoja. Haaskoiksi kulutettuina lähettävät he ne sitten keskuuteemme istuttamaan siveettömyyden syöpää… valamaan huoruuden tarttumaa… Ja samalla pakottavat he meidät kustantamaan kirkkoruhtinaita, piispoja ja pappeja saarnaamaan meille siveyttä, kehottamaan meitä kuuliaisuuteen riistäjille… He ovat meille pelotukseksi keksineet Jumalan, Jota ei kukaan ole nähnyt… Joka ei ole ketään muita, kuin rikkaita auttanut … Ei ketään. Vai onko Hän auttanut teitä?"

— "Ei… Ei… Ei", — vakuuttaa vihasta hehkuva väkijoukko. Nikolai leimuaa tulena:

— "He ovat keksineet Jumalan, Joka antaa laiskurien rankaisematta hekkumoida ja tappaa työntekijät nälkään. He ovat kyhänneet Jumalan, Joka mielihyvikseen teurastutti aviottoman poikansa, ja rankaisi koko kansaa, jonka seasta Hän Itse oli sen laahtarit valinnut… Ja jos eivät juutalaiset olisi suostuneet Hänen poikaansa teurastamaan, olisi Hän syössyt helvetin tuleen koko ihmissuvun… He ovat ottaneet avuksensa tämän keksimänsä Olennon, Joka käskee meidän tekemään hyvää vihollisillemme, mutta Itse kiduttaa helvetissä erehtyneitä… Vannokaa kostavanne tämä petos! Vannotteko?"

Joukko epäilee hetken… kaksi… kolme, mutta sitten räjähtää sitä raivoisampana, hurjempana:

— "Vannomme… Me vannomme… Me vannomme."

Osottaen äitinsä rinnanpäässä kiiltävää, jäätynyttä verihelmeä, kuohuu Nikolai:

— "Katsokaa! Meidän äitiemme täytyy ravita rintalapsiansa, yhteiskunnan tulevia työmiehiä, sydänverellänsä… Katsokaa! Tuo veripisara on riistäjiemme imemä… Vaatikaa kerta veri verestä!"