— "Minä luulen löytäneeni jotain, jota varten tulee elää: Köyhät… pelastaa ne jumalien ja ihmisten kynsistä…"
Harhaman sanoista hulmahti Perkele munkki Pietarin sydämeen ja kuiskasi siellä ilkkuen:
— "Kiitos hyvin suorittamastasi palveluksesta!… Sinähän kerskasit Herrasi käyttävän minun palvelijoitani vierinkivinänsä… Näetkö? Harhama ei palvele sinun Herraasi… Hän lankeaa maahan kurjien edessä… Ja muuta en pyydä… Sinä itse veit hänen oikealle veräjälle, vaikka olit vievinäsi Herrasi portille… Harhama ei rakasta, vaan vihaa… Nyt on hän lujempi, kuin ennen." — Ja hän lopetti ilkkuen: "Sillä aikaa, kun sinä juotit sairaalle Jehovan verta, nostin minä Harhaman huulille oman rippikalkkini… Ja lisäksi: Se kurjuuden kalkki, jonka rukoilit Jehovan lähettämään sairaalle äidille, jos se on Hänen tahtonsa, se oli myös minun rippikalkkini Harhamalle…"
Munkki Pietari vaikeni. Perkele lopetti ilkkuen:
— "Sinä rukoilit Jehovaltasi minun tahtoni tapahtumista…"
Munkki Pietarin jalolle otsalle nousi tuskanhiki. Hän lausui surullisena, mutta lujana:
— "Minä näen, että vihan voima on suuri, mutta minä uskon ja näen, että rakkauden voima on suurin kaikista, sillä se on Jumalasta. Täällä on kolme kotiin päässyttä, mutta ei ainoatakaan lopullisesti eksynyttä…"
Nikolai kuuli ne sanat ja lisäsi:
— "Ei rakkauden, vaan oikeuden voima on suurin kaikista ja viha on terävin miekka oikeuden kädessä."
— "Jos niin olisi, jos viha olisi oikea ase, ei parannusta koskaan tulisi, vaan sortajat vaihtuisivat ja kirves vaihtaisi pyöveliä", — lausui siihen munkki Pietari tyynenä.