Voimakas ukkosenräjähdys keskeyttää puhujan. Sen vielä jatkuessa huutaa Nikolai uhmaten:
— "Se kahle on usk…"
Uusi, ankarampi räjähdys repii korvia. Salamat välähtävät ja taas sammuvat. Paja synkkenee… Ilmassa on jotain kamalaa. On kuin musta ukkospilvi pursuaisi vihaa. Arimmat vavahtavat.
— "Tsyt", — huudahtaa joku.
— "Herra siunatkoon!" — mutisee toinen, tehden ristinmerkin.
Nikolaista tuntuu hetken, että viulunkieli ei kestäisi sitä vetoa.
Mutta hän itse on vireessä. "Kävi, kuin kävi!" — ajattelee hän ja
vetää täyden vedon, huutaen pauhun seasta:
— "Se kahle on uskonto…"
Häikäisevä salama sävähtää, värjäten pajan nokiset seinät veripunaisiksi. Taivas repeää pauhuunsa. Jotkut siunaavat itsensä. Harhaman henki hyppelee, kuin salamoiden kärillä. Nikolai yltyy ja jatkaa pauhun säestämänä:
— "Uskonto on se käärmeistä punottu kahle, jota kansat ovat kantaneet maailman alusta asti. Se on kahle, jossa köyhät ovat kulkeneet rikkaiden orjina… Kehotan ottamaan tämän asian huomioon."
Sillä välin oli rajuilma noussut yhä raivoisammaksi. Salamat välähtelivät tuhkatiheään ja räjähdykset olivat niin voimallisia, että tuntuivat pilvien repeämiltä. Avaruus leimusi tuliriekaleena. Pajassa oli väliin miltei täyspimeä. Salaperäisyys, kuoleman kanssa leikkiminen, suuret suunnitelmat ja Nikolain hurjanrohkeat ajatukset yhdessä riehuvan rajuilman, sinkoavien salamoiden ja pimeyden kanssa tekivät hetken suuremmoiseksi. Se tempasi kaikki mukaansa, kuin tuulen pyörre kuivan lehden. Jokaisen kädessä olivat elämän ja kuoleman kortit. Peli oli uhkapeliä. Ryhdyttiin keskustelemaan salaisen järjestön suhteesta uskontoon.
Asianajaja Zaiko alkoi puhua: