— "Muista periaatteellisista kysymyksistähän me olemme yksimielisiä, me hyväksymme niissä sosialismin yleiset opit. Ainoastaan uskonto-kysymys on kansamme kehitykseen katsoen arka kysymys… Meidän pitäisi päästä yksimielisyyteen, mille kannalle me julkisuudessa asetumme tähän kysymykseen."
— "Meidän on paras hyväksyä sosialismin yleinen periaate: Uskonto yksityisasiaksi", — huomautti joku.
Mutta se huomautus pisti Nikolain sieluun, kuin keihäs pedon pesään. Hän syöksyi uskonnon kimppuun, kuin tiikeri, kynnet verisinä… Rajusää pauhasi. Se repi synkkää pilveä räsyiksi, kuin rautaista liinaa, salamoiden juostessa repeämiä pitkin tuli-häntäisinä raivoavina leijonina.
— "Minä puolestani olen sitä vastaan", — kiehahti Nikolai. — "Uskonto on riistäjien lujin varustus, niiden myrkyllisin ja vahvin käärmekahle. Juuri sitä vastaan on hyökkäys kohdistettava. He ovat ottaneet aseeksensa uskonnon. He pelottelevat sillä kansaa kuuliaisiksi kiristyslaitoksellensa, esivallallensa. Kansa uskoo sen näkymättömän aseen olevan olemassa helvettinensä, Jumaloinensa, käärmeinensä ja perkeleinensä ja…"
Ankarat jyrähdykset keskeyttivät puhujan. Luonnonvoima tuntui irtipäässeeltä pedolta, joka sylki salamoita. Sen kiukkuinen rätinä tärisytti maata.
— "Ja kansa pelkää sitä ja matelee orjana, ettei se olematon
Jumala syöksisi heitä helvettiin", — yritti Nikolai jatkaa.
Taas jyrisi kamala ukkonen. Pajan katto tärisi sen vasamista. Salamasade yltyi. Useat kauhistuivat. Liiaksi pingotetut kielet värisivät. Nikolai yltyi. Hän huusi pauhinan seasta:
— "Meidän täytyy tehdä se ase tehottomaksi, paljastamalla, että sitä asetta ei ole olemassakaan…"
Huikeat salamat valaisivat pajaa. Ne tanssivat tulikäärmeinä pimeän seassa. Nikolai seisoi niiden kietomana, uhmaavana, hurjana. Harhaman huumasi se suuremmoinen näky. Hänen vallaton mielikuvituksensa pääsi valloillensa. Kerkeästi, salamannopeasti sommitteli se ilotulituksia, joissa ihmishenki leimusi kilpaa huikaisevan salamasateen kanssa. Kaatja tapaili sulhasensa hengen ilmeitä, kuin hurja kasakkatyttö villiä tuulta… Läsnäolijat ovat kuin veneväkeä, jota uhka laskija laskee kuoleman koskea alas. Se koski ja vauhti veivät heidät… nielivät aivan heidät… Pilvi pursusi tulta ja avaruus pakahtui pauhuunsa. Nikolai huusi niiden seasta:
— "Meidän täytyy lopultakin pistää sen kuva-Jumalan kantapäähän…"