Kirjeessä, jonka vartija jätti järjestölle, oli tiedonanto, että Nikitin oli äsken otettu santarmilaitoksen palvelukseen. Hänen määränsä oli olla edelleenkin vallankumouksellisten joukossa, mutta samalla tehdä joka päivä niiden toimista ilmianto santarmin asiamiehelle, joka käy tiedot aina noutamassa sovitusta paikasta, ettei yhteys herättäisi huomiota. Tänä iltana oli hän luvannut tuoda ensimäiset tiedot.
Kaikki mykistyivät. Kuolema, jonka kanssa hurja joukko leikki, irvisti joka raosta leikkitovereillensa. Veri tuntui hyytyvän, salamat himmenevän silmissä. Kaikki seisoivat ällistyneinä…
Sen jälkeen, kun Nikitin oli ollut Hiiden myllyssä Harhaman kanssa, oli hän jatkanut lähetystyötänsä yhä kiihkoisammin. Mutta köyhät olivat olleet välinpitämättömiä. Ne olivat usein katselleet häntä salaisena provokaattorina ja vastailleet hänen puheisiinsa epäluulolla, varovasti, joskus ivallakin. Samalla oli hänen toimensa tullut viranomaisten tietoon ja häntä alettiin vainota. Lisäksi sai hän tietää, että hänet oli ilmi antanut eräs pere, jota hän oli auttanut. Hän tuli katkeraksi. Kun hän myöhemmin joutui omaisinensa puutteeseen ja joku näistä omaisista oli kehottanut häntä parantamaan asemansa tekemällä täydellisen käännöksen, oli hän pitkien epäröimisien jälkeen langennut.
* * * * *
Ukkonen nousi uuteen raivoon. Salamat kihisivät punaisina käärmeinä ilmassa. Alkoi uhkapeli. Elämän ja kuoleman kortit oli jaettu jokaiselle, eikä ollut aikaa enää niitä tarkastella… Kaikki tapahtui jo salamoiden kilpajuoksussa.
Kirje ja sitä seuraavat kumoamattomat todistukset esitti asianajaja Zaiko nopeasti järjestölle. Puolipimeässä pajassa syntyi pelottava äänettömyys. Pelaajat hämmästyivät. Korteista irvisti kuolema. Kukaan ei huomannut enää ulkona raivoavan ukkosen jyrähdyksiä. Isku oli kaikille odottamaton ja kaikista odottamattomin se oli Harhamalle. Jokainen käsitti, että nyt oli kysymys elämästä ja kuolemasta. Kaikki riippui hetkestä… hiuskarvasta. Kukaan ei enää kysellyt mitä tehdä. Jokaisen päätös oli valmis. Kortit olivat jaetut. Elämän uhkapelissä ei arkailla. Kuoleman kynnyksellä ei kysellä…
— "Kutka ottavat tehdäksensä 'selvän' hänestä, ne vetäiskööt tikarinsa esille!" — lausui Nikolai kuivasti. Tuskin oli hän lopettanut sanansa, kun savu torvesta iski kirkas salama puolipimeän pajan ahjoon ja sen huikaisevassa valossa välähti loistava näky: kaksikymmentäkolme teräväksi hiottua, kirkasta tikaria. Salamaa seurasi nopeasti ankara räjähdys. Taivas tuntui repeävän kahtia. Kuoleman ja elämän kortti peli jatkui. Kaikki kävi siekailematta. Ei kukaan vitkastellut.
— "Liika paljon", — lausui taas Nikolai. — "Kolme riittää häntä varten."
Elämän ja kuoleman kortit sekotettiin nopeasti, jaettiin yhtä pian.
— "Arpa!" — kuului jonkun lyhyt ehdotus.