— "Hyvä!" — lausuivat kaikki yhtenä miehenä.
Kortit vilisivät kuolemaa. Korttipeli kiihtyi. Kaikki jännittyivät.
Kaikki pelasivat hengellänsä.
— "Pommit ovat numeroidut… Ottakoon jokainen omansa ja numero neljä lausuu ne kolme numeroa, jotka saavat lähteä", — lausui Nikolai.
Palo kiihtyi. Kaikki leimusivat tulena. Kaikki tapahtui silmänräpäyksessä. Jokaisella oli jo pommi, ja Zaiko, joka oli numero neljä ja joka sentähden oli jättänyt numeronsa ottamatta, lausui numerot: yksi, kahdeksan, kuusitoista. Yksi niistä sattui Harhaman ja yksi Nikolain osalle.
Kuoleman korttipeli oli loppuun pelattu. Kukin oli nostanut oman korttinsa.
Valitut astuivat sanaakaan sanomatta joukosta, lähteäksensä takaa ajamaan. Kaatja, nähtyänsä sulhasensa lähtevien joukossa, heitti olkapäälle valahtaneen tukkansa hartioillensa, puristi Nikolain kättä ja lausui:
— "Joudu, Kolja!"
Ja kun nuori seppä tahtoi jäähyväisiksi suudella häntä, työnsi hän hänet lempeästi luotansa lausuen:
— "Tehtävä odottaa sinua… Joudu!… Kun veljiesi henki on vaarassa, silloin ei ole suutelojen aika… Kun palaat, odotan minä sinua suutelo kiitoksena huulilla…"
Ovi avautui jo lähteville ja siitä tunki pajaan rankkasateen ja tuulen kohina. Nopeasti hyppäsi kolme miestä kynnyksen yli ja katosi salamoiden punaamina sateen puolipimeään.