Paroonitar Lichtenstein korjautuu mukavampaan asentoon. Toinen avonainen rinta pullistui silloin puvun paljasteesta, niin että rinnanpää miltei näkyi. Pieni jalokivi oli koristeesta pistänyt rinnalle ja paloi sen hienolla, herkullisella hipiällä, huikaisevan kirkkaana. Harhama, joka paloi uuden aatteensa tappurana, vertasi sitä Nikolain kuolevan äidin, Nataalian rinnanpäässä kiiltävään, jäätyneeseen veritippaan ja oitis leimusi hänen vihansa jalokivivälkkeen seassa. Hän katseli paroonitar Lichtensteiniä, kuin myrkyllistä, kaunista käärmettä, jonka pää on rikki polettava. Mutta hän puristi kaikki tunteensa hienoihin kohteliaisuuksiin, tuntien olevansa urkkija. Paroonitar jatkoi:
— "Hieromisen jälkeen minä otan hienon, hienon hajuvesisuihkun. Ja siinä koko kylpy!…"
— "Roomalaisilla olisi syytä Teitä kadehtia… Kylpynne viehätys, paroonitar, on juuri sen yksinkertaisuudessa", — huomautti Harhama teeskennellyllä ihailulla. Paroonitar Lichtensteiniä se tunnustus viehätti. Hän jatkoi innostuneena:
— "Niin… Meidän ihmisten täytyy palata takaisin luontoon… puhtaaseen, luonnon valmistamaan sitruunamehuun. Keinotekoiset kylvyt turmelevat vaan ihoa… Kylvyn jälkeen… No Te tiedätte?" — katkaisi hän kysyvästi.
— "Luonnollisesti suvaitsette pukeutua!" — vastasi Harhama osanotolla.
— "No, niin… kevyesti… à la matinée [aamupukuun]… Semmoiseen harsovaippaan, että ilma pääsee vaikutta maan ihoon… Minähän olen raittiin ilman ihailija… Coiffeuse [kähertäjä] laittaa sitten tukan ja siinä menee noin puoli tuntia. Ja ajan voittamiseksi kertoo samalla vanhempi dame de Compagnie [seuranainen], mitä erityistä on sattunut lukemaan tai kuulemaan… Sitten seuraa puvun valinta modiste'in [muotiompelija] kanssa. Sillä lailla kuluu aika… Ennen kun dame de toilette [pukijatar] on minut pukenut ja päästy chokoladiin asti, on kello jo yksi… Mutta erehdytte, jos luulette Ljuusenjkan jättävän minulle ruoka-aikaakaan vapaaksi: Sillä aikaa, kun juon chokoladini, lukee nuorempi dame de Compagnie jotain kevyttä, uusinta kirjallisuutta… Totta kait teidänkin maassanne on kirjailijoita?"
— "Kyllä!" — myönsi Harhama, koettaen olla niin huomaava, kuin mahdollista. Paroonitar nojaili solevaa vartaloansa sohvan selkämään. Pari suortuvaa oli valahtanut silmukaksi otsalle… Hän näytti uinailevan ja leijailevan elämän mukavuudessa, kuin saippuakuplassa. Hän jatkoi kertomustansa viattomana, kuin lapsi, ja kiehtovana, kuin kaunis käärme:
— "Chokoladin juotua on Ljuusenjka määrännyt vähän lepoa… noin kaksikymmentä minuuttia… Taikka oikeastaan silloin tuodaan hedelmiä… Siis tavallaan ei leporauhaakaan jää", — lisäsi hän naurahtaen ja kysyi sitten viattomasti: "Tiedättekö, käyttävätkö talonpojat aikansa näin tarkkaan?"
— "Tietääkseni heinäväki poutapäivänä ei lepää, mutta ruokarauha lienee silloinkin", — vastasi Harhama, tekeytyen yhä huomaavammaksi. Paroonitar jatkoi sievästi haukotellen:
— "Sitten alkaa taas työ. Dame de Compagnie ja Kammerfrau lukevat teatteri-, konsertti- ynnä muut huvi-ilmotukset. Niistä täytyy valita ja antaa määräykset… tai sopia vastaanotosta. Kun se on tehty, seuraa yksinkertainen aamiainen: Ainoastaan neljä ruokalajia, kolme lajia viiniä ja jälkiruoka… Ja aamiaisen aikana…"