— "Taas työ!" — keskeytti Harhama hieman naurahtaen. Paroonitar Lichtensteinin miltei lapsellinen viehkeys oli hänessä välistä muuttanut osanotoksi sen vastenmielisyyden, jota hän vallankumous-sosialismin höyryistä huumautuneena tunsi jokaista sen aatteen vastustajaa kohtaan.
— "Niin… Ajatelkaas!" — myönsi paroonitar ja jatkoi, tehden kädellään sieviä plastillisia liikkeitä: "Dame de Compagnie ja Kammerfrau lukevat silloin eilisen-päiväisten konserttien ja näytäntöjen arvostelut. Samalla sovitaan, miltä kannalta on seuraelämässä niitä arvosteltava… Silloin onkin jo kello kolme… Minä saan lasin samppanjaa ja levähdän… no, kymmenen minuuttia… Levähtäessäni syön yhden pähkinän ja jonkun makeisen…
"Kello kolme odottavat jo hevoset. Täytyy lähteä ostoksille… muotimakasiineihin… taidemyymälöihin… Joskus poikkean aamuvierailulle… Kello viisi, kun palaan kotiin, odottaa jo yksinkertainen päivällinen: kuusi ruokalajia… hedelmiä… neljä lajia viiniä… Ei mitään ylellisyyttä… Tuskin olen päivällisen jälkeen ehtinyt tarkastaa modistin ehdotuksen ilta-ajelupuvuksi — säähän ja muihin asioihin katsoen — ja ehtinyt juoda kahvin, kun jo palvelija tulee pukemaan… Ilta-ajelulla menee noin tunti… Kotiatultua seuraa kahvi… Sitä juodessa luetaan iltaposti. Silloin jo alkavat konsertit… teatterit… vastaanotot… ja lopuksi illallinen: neljä ruokalajia… Niin että kello on aina kaksi jopa kolmekin yöllä, ennenkun pääsee lepoon… Sitten olisi vanhemman _dame de chambre'_n määrä kertoa päivän tapahtumista… Mutta joskus olen minä silloin jo niin väsynyt, niin väsynyt, että tuskin jaksan mitään kuulla… Tekee aivan hyvää kun dame de lit tulee riisumaan ja Badefrau pesee — iltapesua varten minä käytän puhdasta l'eau de Cologne'ia — ja pääsee levolle. Kyllä semmoinen elämä väsyttää… Vai kuinka luulette?" — kysyi hän heittäytyen lumoavan väsyneenä sohvan selkämää vasten.
— "Kyllä, paroonitar," — myönsi Harhama.
— "Mutta juuri sentähden minä siitä elämästä pidäkettä se väsyttää. Tuntuu", — jatkoi paroonitar — "niin virkeältä aamusilla, kun on väsymyksestä nukkunut koko yön niin hyvästi… Ja toinen hyöty on se, että aika kuluu niin, ettei sitä huomaakaan… Sille elämänikävälle ei jää aikaa… Ja sehän on pääasia elämässä… Minä tuskin voisin enää joutilaana elää. Voilá mon savoir-vivre… Siinä on koko minun elämänviisauteni… Koettakaapas Tekin, herra Harhama, seurata minun päiväjärjestystäni, niin huomaatte, että ette koskaan tunne ikävää."
Harhama naurahti hieman ja lausui kohteliaalla äänellä:
— "Kiitos, paroonitar luvastanne, mutta sanotaan että: Quod licet
Jovi, non licet bovi." [Mikä sopii Jupiterille, ei sovi härälle.]
Paroonitar Lichtenstein oli antanut viuhkansa solahtaa polvillensa ja nojasi uinaillen sohvan selkämään.
Hän oli todellakin kaunis, kiehtova ja viehättävä. Kasvojen piirteet olivat puhdasta taidetta, jota verhosi jumalien ja epäjumalien iki-hieno sulo, viehätys ja pehmeys. Vartalon jokainen liike oli kaunis kiemaus. Hipiä oli hieno ja puhdas. Katse oli kirkas, lumoava ja kaino samalla. Se oli pakanallisen kauneuden jumalattaren kiehteistä kiedottu. Hän oli kaunis perhonen… Elämä oli hänen kukkansa ja ainainen päivänpaiste oli hänen poluillensa liinaksi levitetty. Yksille hän oli onnenkupla, toisille kaunis kirous.
Kun Harhama nyt katseli hänen ihania kasvojansa, arkoja, hurmaavia silmiänsä ja hentoa vartaloansa, joka houkutteli käärmeen sulavilla kiemahduksilla, ei hän voinut häntä vihata… Hän sääli häntä ja kietoutui hieman hänen sulonsa rihmoihin. Hän aivan naurahti ajatellessansa, miten väsymättä ja säännöllisesti hän varasti ja kulutti toisten työtä. Hän varasti sitä viattomasti ja kauniisti, kuin hyvä lapsi.