— "Yksi niistä itsetietoisista on Harhama. Pienestä lapsesta on hän kärynnyt epäilyn tulessa. Kun hän kerran riuhtaisee itsensä irti Jehovan pauloista, riuhtaisee hän samalla paulankin poikki. Hän luopuu Hänestä tietoisena ja ainiaaksi… Mutta Jehova virittelee hänen tiellensä satimia… Siksi vartioikaa Harhamaa lakkaamatta, väsymättä…"
— "Jos yö väsyisi päivän kintereillä, kun se karkaa idästä länteen, me emme väsyisi", — vannoi enkelikuoro.
— "Heikkouteni on siinä, että minä en voi omaa kättäni satuttaa ihmiseen. Siksi: Jehova on lyötävä hänessä Jehovan omilla töillä… Siksipä: missä on Harhama, siellä olkoon nainen omenana; missä nainen, siellä Aabel! Ja missä Harhama tapaa Aabelin, siellä olkoon ase valmiina!" — neuvoi Perkele viisailla eleillä.
— "Sinun tahtosi on meidän elämämme. Harhama on lähtevä Jehovan kasvojen edestä" — vannoivat palvelijat.
— "Se ei riitä", — lausui Perkele, ja lopetti jyrkästi sanojansa painostaen: — "Ei riitä, että hän lähtee pois Jehovan luota. Hänestä täytyy tulla enemmän kuin Kain: Hänen täytyy nousta Jehovaa vastaan."
Tulenlieska sävähti punaisemmaksi, avaruus vavahti. Perkeleen lukematon palvelijajoukko katsoi hämmästyneenä herraansa.
Jehovaa vastaan! Jehovaa vastaan! Ihminen Jehovaa vastaan? — kierteli kysyvä kaiku, kertoen Perkeleen ajatuksen äärimäistä rohkeutta. Mutta Perkele jatkoi kavalana:
— "Ette ymmärrä. Harhama on sommitellut viisi toista vuotta teosta, jossa hän astuu julkisesti Jehovaa vastaan. Mutta hän epäilee vielä. Hän ei ole vielä varma, että Jehova on vääryys. Hänet on saatava siihen varmuuteen. Hänen täytyy kirjoittaa se teoksensa. Sillä panee hän Jehovan luota lähtiessänsä portin takanansa umpilukkoon… Paluu on silloin mahdoton. Sillä teoksella lyömme me myös muita laumoittain. Hänelle ei ole vaan annettava aikaa ja aihetta ajatella Jehovan luo palaamista. Kaksi asiaa pitäkää aina hänen edessänsä: yksi, johon hän kiinnittää sydämensä, ja toinen, 'johon Jehova lempeämmin katsoo'."
— "Sinun tahtosi on meissä tuli, joka ei sammu. Käskysi ovat korkein ilomme ja ainoa lepomme", — humisi laulu rajumyrskynä. Perkele mietti hetken. Otsa rypistyi harmista. Tuli ja palvelijat vapisivat silloin. Perkele puhui, kiukkua suitsuten:
— "Jehovan asia kulkee järjestyksessä. Hänen puolellansa on maailmanjärjestys. Siinä on Hänen voimansa salaisuus. Meidän täytyy kaikki saavuttaa järkyttämällä se oleva järjestys. Siksi täytyy meidän vaania jokaista tilaisuutta nyrjäyttääksemme sen järjestyksen. Älkää siis väsykö!"