He lähtivät yhdessä puistoon kukkia etsimään. Harhama mietti juuri miten kääntää keskustelu paroonitar Lichtensteinin tuttaviin ja sitä tietä salaneuvos Regime'in matkoihin, kun tämä itse kysyi:
— "Ketä Te sitten minun seurapiiristäni tunnette?"
— "Läheisesti ainoastaan jonkun naisista… rouva Vronskajan ja
paroonitar Roslingin… Mutta olen kuullut, että olette salaneuvos
Regime'in hyvä ystävä… Onko hän nykyään kaupungissa?" — puheli
Harhama nopeasti, ettei sopiva tilaisuus pääsisi käsistänsä.
— "Kyllä, mutta hän matkustaa ylihuomenna klo 10… No, hänkin on semmoinen bon vivant…"
— "Tsyt!" — katkaisi paroonitar lauseensa säpsähtäen. Pensas oli risahtanut. Perkele ilkkui siellä itseksensä:
— "Delila leikkasi Simpsonin hiukset… Kunpa sitoisi niillä myös filistealaisensa!… Nyt ei ole Harhamasta Kainiin, kuin hiuskarva."
Harhama oli näin odottamattoman huomaamatta saanut haluamansa tiedon. Hän kuunteli sitä ihastuneena, mutta tyynenä. He olivat jo kävelleet kukkaistutusten ohi laajan puiston metsikköön. Siellä kasvoi tienvarrella muutamia kanervia. Harhama taittoi niistä pari pikkuista kukkaa, ojensi ne paroonitar Lichtensteinille ja lausui:
— "Minun makuni, kuten nyt näette, ei ole yhtä hieno, kuin Teidän, paroonitar. Jos minun sallisitte kukkanne valitsevan, niin valitsisin Teille kanervankukat… Niiden kauneus on niin yksinkertaisen hieno, että ainoastaan se voi sopia Teille. Kaikki muut kukat ovat Teille liian vulgair'eja [jokapäiväisiä]…"
— "Ai, kuinka hienoa!" — huudahti paroonitar Lichtenstein kiinnittäen puolet kukista rintaansa. — "Tiedättekö? Tästä lähtien ovat kanervankukat minun lempikukkiani… Kiitos Teille!"
Sitten katkaisi hän suortuvan hiuksistansa, sitoi niillä nopeasti jäännöskukat ja ojensi ne Harhamalle lausuen: "Palkkioksi."